Poikkeama Tilastokeskuksessa – miten henkilö, jolla on ADHD, päätyi taulukoiden maailmaan?

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Katja Paavilainen muistaa, että jo alle kouluikäisenä hänellä oli tunne ulkopuolisuudesta ja että kaikki muut maailmassa tietävät jotain salaista, mitä hän itse ei. Myöhemmin hän huomasi, että asiat todella olivat hänelle vaikeampia kuin muille.

Nyt 42-vuotiaana Paavilainen ymmärtää syyn vaikeuksiinsa. Hänen kokemansa keskittymis- ja muistivaikeudet, impulsiivisuus ja vaikeudet tehtävien loppuunsaattamisessa johtuvat aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä.

Lapsena Paavilainen jäi omiin ajatuksiinsa tuijottelemaan ikkunasta. Älä vaivu noin synkkiin mietteisiin, hänelle sanottiin silloin. Hajamielinen haaveilija ei kuitenkaan kokenut olevansa alakuloinen tai masentunut, hän vain unohtui ajatuksiinsa.

Koska Paavilainen ei lapsenakaan ollut motorisesti yliaktiivinen, hänen diagnoosinsa on ADD, ei hyperaktiivisuudesta kertova ADHD. Yliaktiivisuus näkyy Paavilaisella pikemminkin sisäisenä levottomuutena ja toiminnan tarpeena kuin näkyvänä liikehtimisenä. Kyse on kuitenkin samasta oireyhtymästä.

Paavilainen sai ADD-diagnoosin vasta aikuisena

Paavilainen sai diagnoosin nelisen vuotta sitten työterveyshuollon kautta. Hänellä oli itsellään ollut joskus epäilyjä asiasta, mutta esimerkiksi opintojen ohjauksessa, työvoimatoimistossa tai neuvolassa ei ollut koskaan tartuttu Paavilaisen toiminnanohjauksen ongelmiin.

Opinnot ja työelämä takkusivat alusta asti. Lukiota Paavilainen kävi kotipaikkakunnallaan Klaukkalassa vuoden päivät. Levoton tyttö hinkui kuitenkin töihin, eikä iltalukioon siirtyminenkään auttanut jatkamaan lukio-opintoja. Ensimmäiset työpaikat olivat rakennussiivousta ja varainhankintaa.

Paavilainen muutti Helsinkiin 18-vuotiaana. Varainhankinta ei tuottanut säännöllistä tuloa, eikä kouluttamattomana saanut kunnollista työtä. Työvoimatoimistosta ohjattiin erilaisiin ammatillisiin koulutuksiin, jotka jäivät usein kesken.

Oli tosin poikkeuksiakin. Paavilainen sai suoritettua esimerkiksi viestinnän ja ilmaisutaidon kurssin sekä sosiaalipsykologian sivuaineopinnot avoimessa yliopistossa.

Satunnaisia opintoja ja lyhyitä työllisyyspätkiä

Paavilainen ei tuntunut löytävän omaa alaansa. Puoliksi suoritettujen lähihoitajaopintojen jälkeen hän teki keikkaa päihdehoitolaitoksessa ja työllistettynä nuorisoasiainkeskuksessa, mutta huomasi pian, ettei työ ihmisten parissa ole häntä varten.

– En jaksa keskittyä ihmisten ongelmiin ja olla läsnä. Ajatukset karkaavat omiin mielenkiinnon kohteisiin.

Paavilainen oli aiemmin opiskellut jonkin aikaa myös sihteerin oppisopimuskoulutuksessa ja työskennellyt määräaikaisissa töissä kurssisihteerinä ja tiedottajana. Hän haki äitiysvapaan sijaisuutta sihteerinä Helsingin kaupungilta ja sai paikan.

Lapsen syntymä aiheutti kriisin, seurauksena uupumus ja masennusdiagnoosi

Ensimmäisen lapsen synnyttyä perhearki velvoitteineen kaatui päälle. Iski uupumus, ja neuvolalääkäri antoi Paavilaiselle masennusdiagnoosin, jota hän ei itse hyväksy vieläkään.

– En ollut masentunut. Kaikki oli vain niin hankalaa, enkä selvinnyt arjesta. Tuntui, että minussa on jokin vika, kun en pysty äidiksi.

Myös kesken jääneet opinnot harmittivat. Läheistensä avulla Paavilainen selviytyi vauvanhoidosta, ja hän aloitti uudelleen lukio-opinnot Mäkelänrinteen aikuislukiossa.

Lukion suorittaminen ei vaatinut enää läsnäoloa. Riitti, että kävi ilmoittautumassa kursseille ja tenttimässä. Tällainen opiskelu sopi Paavilaiselle, ja hän suoritti lukion hyvällä menestyksellä.

Oltuaan kotona kaikkiaan viisi vuotta kahden lapsen kanssa Paavilainen haki taas töitä ja huomasi, ettei hyvilläkään lukiopapereilla pääsisi töihin vaan tarvittaisiin ammattitutkinto. Hän suoritti terveydenhuollon sihteerin näyttötutkinnon.

Sitten Tilastokeskus haki vuorotteluvapaan sijaista vuonna 2010. Paavilainen tuli valituksi tehtävään sadan hakijan joukosta. Hänet palkanneen henkilön mielestä risainen työhistoria ei ollut haitta vaan etu: monenlaisesta työkokemuksesta oli karttunut tietoa ja näkemystä.

Vuotta myöhemmin Paavilainen sai vakituisen työpaikan Tilastokeskuksen aktuaarina.

Lääkitys, rutiinit ja aikataulut auttavat työntekijää, jolla on ADHD

Monet ADHD-henkilöt sanovat, että heille sopii projektiluontoinen työ, jossa on riittävästi toimintavaatimuksia, mutta melko tarkkarajainen tehtäväkenttä aikatauluineen ja rutiineineen. Juuri tällaista on nykyisin Paavilaisen työ.

Vuositilaston teko on hyvin aikataulutettua, ja se luo turvaa ja kehyksen työnteolle. Aikataulun sisällä työtehtävät voi kuitenkin järjestellä itselleen sopiviksi. Paavilaisen työhön kuuluu myös muuta kuin tilastojen tekoa.

Alussa Paavilaisen puuskittainen tapa tehdä töitä arvelutti joitakin työkavereita ennen kuin he oppivat luottamaan siihen, että työt hoituvat. Paavilainen kokee, että lääkitys on auttanut häntä toiminnanohjauksessa ja selviytymään työssä, vaikka se ei ole kokonaan poistanut ongelmia.

– Minulla kävi mielettömän hyvä tuuri, kun sain tämän työn. Ajattelin ensin, että olen liian värikäs tyyppi Tilastokeskukseen, mutta juuri täällä saan olla sellainen kuin olen. Esimies ja työkaverit hyväksyvät ja luottavat. Työn lopputulos on tärkein, ei tyyli.

Keskittyminen tehtäviin vaihtelee kiinnostuksen mukaan

Oireyhtymään liittyy myös hyviä ominaisuuksia, joita voi hyödyntää työelämässä. Vaikka keskittymisen ajatellaan usein olevan vaikeaa ADHD-oireiselle, kiinnostavien tehtävien äärellä hän saattaa keskittyä erityisen tarkasti ja työskennellä hyvinkin tehokkaasti ja pitkäjänteisesti. Usein ADHD-henkilöt ovat energisiä, luovia ja kekseliäitä sekä hyviä innostumaan ja innostamaan muitakin.

Myös Paavilainen tunnistaa tämän itsessään. Hänellä riittää ideoita, hän syttyy uusista haasteista ja saa toisetkin mukaansa. Paavilaista onkin pyydetty työsuojelutehtäviin ja erilaisiin työryhmiin, myös puheenjohtajaksi. Hän on ollut mukana tyhy-ryhmissä, tekemässä tasa-arvosuunnitelmaa ja vetänyt nollatoleranssityöryhmää. Luottamusmiehenä hän on toiminut vuodesta 2017.

ADHD-henkilö innostuu ja kyllästyy

Innostuminen on tuttua myös kotona ja vapaa-ajan harrastuksissa. Vaikka Paavilaisella yleensä on haasteita kodin järjestyksenpidon kanssa, hän saattaa asialle lämmettyään siivota asunnon läpikotaisin, laatikoita myöten.

Paavilainen on soittanut jo nuoresta kosketinsoittimia. Bändiaikoina hän ei muistanut syödä, juoda tai käydä vessassa, kun musiikin tekeminen vei mukanaan. Aikoinaan hän hurahti liikuntaan niin, että kävi salilla, zumbassa ja juoksemassa monta kertaa viikossa.

– Sitä kesti kolme vuotta, ja sitten se loppui kuin seinään.

Paavilainen on purkanut energiaansa muun muassa lukemalla, kirjoittamalla ja suunnittelemalla kaikenlaista. Tällä hetkellä työssä riittää innostumisen kohteita.

– On paljon päällekkäisiä työtehtäviä. Myös kynnys tehdä erilaisia juttuja on madaltunut. Pitkään huono itsetunto määritti tekemisiä. Nyt ajattelen usein, että se meni jo. Menneelle ei voi enää mitään.

Hyväksyvä ja turvallinen työyhteisö on antanut rohkeutta toteuttaa itseään työpaikallakin. Paavilainen kertoo David Bowien muistoksi järjestetystä pop up -konsertista, jonka hän toteutti työkaverinsa kanssa Tilastokeskuksen ala-aulassa. Musiikkia Paavilainen harrastaa nykyisin Tilastokeskuksen työntekijöistä kootun bändin kanssa.

Tukea ja ystäviä Paavilainen on saanut paitsi työyhteisöstä myös Facebookin vertaistukiryhmästä.

– En ollut aiemmin ymmärtänyt, miten tärkeää vertaistuki on. Kun löysin tukiryhmän, huomasin, että meitä on paljon ja että meillä on jotain yhteistä. Ja että olemme ihan ok.

Lue myös Miten selviytyä ADHD-oireyhtymän kanssa työelämässä?

Teksti ja kuva: Kirsi Väisänen

Juttu on ilmestynyt TTT-lehdessä 1/2019 sarjassa Työelämän selviytyjät 6.2.2019.

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *