Päätoimittajalta: Tervetuloa yhteiseen pöytään

Facebooktwitterlinkedin

MONISSA YHTEYKSISSÄ törmää ajatteluun, että työsuojelu on vanhanaikaista. Miltä ihmisiä pitäisi suojella, ahkeralta työnteoltako? Ja kuka suojelee? Jokin korkein voima? Eikö jokainen ole enemmän tai vähemmän vastuussa itsestään?

Monen tieto- ja toimistotyötä tekevän mielestä työsuojelu haiskahtaa dieseliltä ja konerasvalta. Nuoresta työuraansa aloittelevasta työsuojelu voi kuulostaa kivikautisiin työmenetelmiinsä jumittuneiden ukkojen ja akkojen jorinoilta. PK-yrittäjästä työsuojelu saattaa kalskahtaa byrokratialta, holhoamiselta ja taas yhdeltä ikävältä velvollisuudelta.

Epäilijöiden joukkoon olen kuulunut joskus minäkin. Tai ehkä voisin puhua omalla kohdallani tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä. Kun on innostunut töistään, kellonajoilla ja työpäivän pituudella ei ole niin väliä. Kun on luvannut hoitaa homman, työt tehdään vaikka pää kainalossa. Kun on sovittu valmistumisaikataulut, sisulla mennään ja tielle uupuneet lasketaan deadlinen jälkeen.

 

NYT VOIN TODETA, että voi, pojat ja tytöt, kunpa olisin tajunnut!

Totta kai työt pitää mitoittaa niin, että ne eivät uhkaa terveyttä eivätkä toistuvasti lyhennä yöunia. Tietenkin riskit pitää arvioida huolellisesti, jotta kukaan ei päädy tilanteisiin, joissa voi lähteä työkyky tai henki – heti tai hivuttamalla.

Ihan varmasti kokonaisuus on suunniteltava niin, että ei käy kuin Mikki-hiirelle merihädässä: kaarnapurrella ei pärjää yksin myrskyn yllättäessä. Ja kyllä: työmenetelmiä ja itse kunkin osaamista on kehitettävä, jotta työskentely on turvallista, terveyttä tukevaa ja tehokasta.

Kaikki tuo on passiivissa: pitää mitoittaa, arvioida, suunnitella ja kehittää. Napakka tekeminen ja muutokset alkavat usein vasta siinä vaiheessa, kun aletaan nimetä, kuka tekee ja mihin mennessä. Se ei tarkoita, että tekijä on aina joku muu. Tekijöitä ja osallisia olemme kaikki, minä ja sinä. Ja toisaalta vastuiden pitää olla selkeitä. Työsuojelussa ne ovat.

 

TYÖHYVINVOINTI on oman aikamme termi. Moni määrittelee sen niin, että se kattaa ”kaiken”.

Kaikenkattavuudessa on myös työhyvinvoinnin heikkous. Sen alle voi syytää monenlaista humppaa ja hömppää, pahimmillaan ilman vastuuta ja tutkimuspohjaa. Työhyvinvoinnilla ei ole lainsuojaa.

TTT-lehdessä 1/2017 sivulla 43 Riihimäen kaupungin päätoiminen työsuojeluvaltuutettu Kari Masalin toivoo, että työsuojelualan toimijat pitäisivät enemmän ääntä itsestään, myös julkisuudessa. ”Tarvittaisiin ihan valtakunnallista kampanjointia”, hän sanoo.

 

TYÖSUOJELUUN KUULUU yhteistyö. Parhaimmillaan työnantajan ja työntekijöiden edustajat jakavat yhteisen pöydän: kaikki hyötyvät sitä enemmän, mitä vähemmän on tapaturmia, sairastamista, väsymistä, tympääntymistä, ristiriitoja ja ilmapiiriongelmia. Ihan itsestään selvä asia.

Työsuojelussa luotu yhteistyö on hyvä pohja myös niille, jotka haluavat kehittää nimenomaan työhyvinvointia. Työsuojelun toimintaohjelma voi olla työhyvinvoinnin toimintaohjelma.

Tervetuloa yhteiseen pöytään – se on jo katettu.

 

Työ Terveys Turvallisuus -lehti 1/2017, 1.2.2017, päätoimittaja Merja Karjalainen

Facebooktwitterlinkedin

6 kommenttia aiheesta "Päätoimittajalta: Tervetuloa yhteiseen pöytään"

  1. Hyvä Merja!
    Pitäisikö käynnistää keskustelua modernista työsuojelusta kuten sopivasta työkuormituksesta, kiusaamisen vastustamisesta, kemikaaleista tiedottamisesta, hyvästä valaistuksesta, avoimista oppimisympäristöistä/avotoimistoista, tietokoneiden ja ohjelmien ergonomiasta jne.
    Kuulin eilen koulutuspäivillä, että valmistumisvaiheessa oleva opiskelija oli todennut, että hän ei ainakaan halua valmistua ammattiin, josa pitää käyttää huomiovaatteita, suojalaseja tai turvakenkiä. Asenteet ovat edelleen syvällä nuorillakin.
    Jokaisen oma työsuojelu tulee koko ajan tärkeämmäksi, kun työnantaja ei pysty valvomaan monia edellä mainitsemistani asioista esimerkiksi mobiili- ja etätyön tai uusien työn tekemisen tapojen takia.

    1. Kiitos, Rauno!
      Olen samaa mieltä, että keskustelussa ja myös oivaltamisessa pitää päästä turhien rajojen yli. Kun (kaikkien) työ muuttuu, toisten tonteille kuuluneet kuormitukset ja vaarat voivatkin löytyä nenän edestä: 3D, mobiilit välineet, työajan rajattomuus, uusien laitteiden ergonomiahaasteet jne. Mikä taho sopii modernin työsuojelun suunnannäyttäjäksi ja arvostuksen kohottajaksi?

  2. Hei Merja,
    Suunnannäyttäjäksi sopii oikein hyvin Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA), koska sen toimesta tuotetaan juuri modernia tietoa osaamisen ja kansallisen toiminnan pohjaksi. Katso: https://osha.europa.eu/fi . Tämä tieto pitää vain saada paremmin työpaikkojen hyödynnettäväksi myös Suomessa.
    Korostat hienosti jo perinteisesti Suomessa tehtyä yhteistyötä: ”TYÖSUOJELUUN KUULUU yhteistyö”. Yhteistyöhön on vahvat perinteet Suomessa ja sitä kannattaa kyllä jatkossakin korostaa. Hienoa, että nostit sen esiin. Terveellinen työ-Elämän eri vaiheissa -kampanja http://www.terveellinentyo.fi on yksi näistä EU-OSHA:n Euroopan tasolla tapahtuvista yhteistyömuodoista. Yhteistyötä tarvitaan sekä Suomessa, mutta myös eri maiden välillä. Ennen kaikkea työsuojelutietoa pitäisi saada sinne, missä sitä ei vielä riittävästi ole. Työsuojelulla on erityisesti annettavaa myös sellaisille elämänalueille, joissa sitä tietoa ei vielä riittävästi hyödynnetä: omaishoitotyö, vapaa-aikana tehtävä työ jne.

    1. Kiitos, Tarja!
      Uudet työpaikat Suomessa syntyvät nyt nimenomaan pk-yrityksiin. Miten saisimme työsuojelukulttuurin osaksi yrityksen toimintaa ja kulttuuria alusta alkaen?
      Myös osa jo olemassa olevista työpaikoista vierastaa työsuojelua vähintään terminä, ja käytännössäkin voi olla paljon korjattavaa työturvallisuudessa ja työkyvyn tukemisessa.
      Kun EU-OSHA voi olla suunnannäyttäjä, mitä voisimme tehdä uudella tavalla, jotta työsuojelutieto tavoittaa ja koskettaa niin, että se siirtyy myös toimintaan? Miten tuomme tiedon ja tuen riittävän lähelle – yrittäjille, johtajille, työntekijöille, työterveyshuolloille?

  3. Hei Merja,
    Tuon tähän yhteiseen pöytään mielelläni myös tätä yrittäjänäkökulmaa! Viittasit kirjoituksessasi osuvasti vastuunkannon lipsumisesta passiivimuotoon; hoidetaan – jos hoidetaan. Ja jonkun muun toimesta. Varsinkin pienyrittäjällä tai yksinyrittäjällä tämä ”Jokumuu” on yleensä vain peilissä, joten vaikka vastuunkanto on verissä, työsuojelu ja työhyvinvointi jää konditionaaliksi: pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Vaikkei yrityksessä olisi muita työntekijöitä tai sen ei olisikaan tarkoitus kasvaa, ei se tarkoita että lainsäädännön niin salliessa itsensä voi unohtaa. Tai vaikka yrittäjä itsensä muistaisikin, niin juuri nyt ei ole aikaa tai varaa. Ja kohta ei ole enää edes kykyä. Tällaisen itsensä johtamattomuuteen ajautuneen yrittäjän on vaikea kannatella yritystäänkään.

    Mikäli haluamme tehdä muutakin kuin pelastaa kuvaamasi mukaisia Mikkejä merihädästä, tulisi enemmän panostaa pelastusrenkaisiin. Eli jo alkutaipaleella niin yrittäjäkoulutuksissa kuin yritysneuvonnassa antaa mukaan ”yrittäjän käyttöohjeita”. Tämä ennaltaehkäisy ei vaadi paljoa, vaan jo pienillä määräaikaishuolloilla vältetään isommat korjaustarpeet: Omaan vuosikelloonsa on hyvä aikatauluttaa Tyhy- ja Tyky-päivä, ottaa itselleen aikaa säännöllisesti kysyä ”Mitä minulle nyt kuuluu ja miksi?” Yhtälailla osana yrittäjältä vaadittavaa riskinhallintakykyä tulee olla myös osaamista oman työsuojelun tarkasteluun ja henkilöriskin analysointiin. Ja ihan yksin ei tarvitse räpiköidä, vaikka yrittäjän turvaverkossa onkin usein liian isot reiät. Esimerkiksi verkostotoiminta on parhaimmillaan itsestään syntyvää vertaismentorointia ja ilahtuneena olenkin pannut merkille, että Työpaikkojen Työhyvinvointiverkostoon ( http://www.ttl.fi/tyhyverkosto ) on tullut myös yrittäjiä aktiivisesti mukaan! Summa Summarum: Siirrytään pois passiivista ja konditionaalista imperatiivin preesensiin eli ottakaamme itseämme niskasta kiinni! -Ja mielellään myös toisiamme kädestä.

    1. Kiitos, Charlotta, tärkeästä yrittäjänäkökulmasta!
      Työpaikat syntyvät nyt pk-sektorille, joten työkyky-, työhyvinvointi- ja työturvallisuuspuhetta, -tekoja ja -taitoja tarvitaan nopeasti. Ovatko aiheet riittävästi esillä yrittäjien koulutuksissa ja neuvonnassa? Ovathan kokeneemmat yrittäjät koulutuksissa evästämässä vasta-alkajia? Vertaistuki ja -mentorointi purevat paremmin kuin viranomaisten viileät faktat.
      Vaikka yrittäjä kokee olevansa yksin, hänkin usein työskentelee vähintään verkoistoissa toisten kanssa – ja monet noista työkumppaneista ovat myös yrittäjiä. Kuten kirjoitit, on tarpeen kysyä säännöllisesti itseltään, mitä minulle kuuluu (ja miksi). Seuraavaksi voi kysyä kaverilta, jonka kanssa tiet risteävät vähintään töiden merkeissä: mitä sinulle kuuluu? Niin olemme pelastusrenkaita toisillemme – ja se yhteinen pöytä voi toteutua. Töissä (työpaikoilla, työn verkostoissa) tarvitaan kaverista välittämisen kulttuuria, ja siinä meillä on vielä paljon oppimista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *