Metallipajan vaarallinen työtapa johti vammaan ja sakkoihin

Facebooktwitterlinkedin

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut metallialan yrityksen toimitusjohtajan 50 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Lisäksi se tuomitsi yrityksen 2 000 euron yhteisösakkoon.

Tuomio koskee vuokratyöntekijälle vuonna 2017 sattunutta työtapaturmaa. Toinen työntekijä oli siirtämässä trukilla metallista kuona-astiaa eli valuvakkia työskentelyalueelle korjattavaksi. Tonnin painoista astiaa ei ollut kiinnitetty eikä tuettu, vaan sitä kuljetettiin trukin jatkohaarukoiden kärjistä roikottaen. Kun kappaletta laskettiin maahan, se kaatui ja osui vuokratyöntekijän jalkaan aiheuttaen vakavan vamman. Vuokratyöntekijä oli ollut työssä vasta 14 päivää.

Metallipajalla oli aiemminkin tehty siirtoja vastaavalla vaarallisella tavalla. Käräjäoikeus katsoi, että valuvakkien siirto- ja korjaustyötä ei ollut suunniteltu eikä työn vaaroja arvioitu, vaikka työsuojelutarkastaja oli asiaan aiemmin puuttunut. Työntekijöitä ei ollut perehdytetty turvallisiin työtapoihin, eikä työnantaja ollut puuttunut vaaralliseen siirtotapaan.

Työsuojelun lakimies Anna Tiainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että työnantajan tulee huolehtia työntekijöidensä riittävästä perehdyttämisestä työpaikan olosuhteisiin ja oikeisiin työmenetelmiin. Huolellinen perehdytys on erityisen tärkeää silloin, kun kyseessä on nuori, kokematon työntekijä. Vuokratyössä työn vastaanottajan on erityisesti huolehdittava henkilön perehdyttämisestä.

(Lähteenä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Facebooktwitterlinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *