Huonosti käyttäytyvät opettajat

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Erään opettajan mielestä ennen opetettiin, että vanhempia kunnioitetaan eikä nykynuoriso tätä osaa. Tykkää, jos olet samaa mieltä.

Kaksikymmentäviisituhatta Facebook-tykkääjää peukutti taannoin Ilta-Sanomien linkkiä sosiaalisessa mediassa. Sen jälkeen on tapahtunut paljon.

Pari viikkoa sitten Youtubeen ladattiin nuorten kuvaama video lahtelaisesta peruskoulusta, jossa malttinsa menettänyt opettaja yrittää selviytyä haastavasta tilanteesta nauravien ja haistattelevien teinien pyörityksessä. Opettaja on saanut paljon tukea sosiaalisessa mediassa ja iltapäivälehdissä, mutta en ota kantaa siihen, tekikö hän oikein toimiessaan videolla kuvatulla tavalla. Huutaminen ei ole koskaan ratkaissut yhtäkään ongelmaa, mutta opettaja oli selvästi nurkkaan ajettu. Jo pelkkä videon julkaisu on rikosepäilyn aihe ja selvää nettikiusaamista.

Helsingin Sanomissa 14. lokakuuta nimimerkki Luokanopettaja avautui omista kokemuksistaan. 

”Lähes kymmenen vuoden aikana olen kohdannut monenlaisia oppilaiden aiheuttamia tilanteita, joita minun ei mielestäni tarvitsisi sietää. Minua on kutsuttu vitun huoraksi ja saatanan kitisijäksi. Olen ollut toki myös maailman paskin, ärsyttävin ja rumin.”

Kunpa tämä opettaja olisi kirjoittanut kasvoilla ja nimellään. Siksi, että työpaikkakiusaaminen kenen tahansa toimesta on vakava asia ja siitä toipuminen voi viedä vuosia. Emmekä usko, ennen kuin kuulemme ja näemme. Tarvitsemme henkilöitymiä. Tarvitsemme näitä ulostuloja enemmän kuin palkankorotusta. Teksti jatkuu:

”Olen pelännyt raivoavaa lasta, jolle biologinen säikähtämisreaktioni on ollut syy nauraa ja jatkaa uhkaavaa käytöstä yhä hanakammin. Olen piilottanut puukkoja teknisen työn tunnilla raivokohtauksen vallassa olevan lapsen ulottumattomiin. Olen saanut seksuaalisviritteisiä kommentteja etumuksestani ja takamuksestani.”

Voin allekirjoittaa opettajan tekstin kohta kohdalta. Kuitenkin voin kasvoillani ja nimelläni kommentoida kiusaamista, jota olen itse työssäni kokenut. Olen opettanut viimeisten kuuden vuoden aikana kymmenissä eri kouluissa. Käytän työssäni hyväksi jatkuvaa lasten tunteisiin vetoamista ja rehellistä kohtaamista, jossa kerron päivittäin lapsille, miltä heidän käytöksensä minussa ja muissa tuntuu. Olen sanonut oppilaille, että teen mielummin muuta työtä kuin menetän kuuloni. Olen sanonut, että minun ei tarvitse kuunnella päämärätöntä, turhaa kiroilua, kun toisen luokan oppilaat sanoivat ruokalajonossa ruoan olevan ”täyttä paskaa”. Lasten mielestä he eivät puhu rumasti. He eivät kilju tai huuda. Ilmekään ei värähtynyt, kun moitin molemmista.

Ja minä ihmettelen (niin kuin kaikki muutkin), mistä tämä kielenkäyttö tulee? Kuka puhuu näin? 

Mutta kun huorittelu, paskoittelu, lyttääminen ja häirintä ei ole pelkästään oppilaiden kiukkua aikuista kohtaan tai pelleilyä ja vallan näyttöä ikätovereille, vaan aikuiset kohtelevat työpaikoilla toisiaan äärimmäisen rumasti. Ilman syytä tai oikeutusta.

Minua ei ole koskaan elämässäni koulukiusattu ennen kahtakymmentäneljää ikävuotta. Kiusaamiskokemukset alkoivat astuessani viitisen vuotta sitten ensimmäiseen työpaikkaani sijaisopettajaksi. Se, miten lapset puhuivat minulle, ei ollut ainoa huolenaihe. Opettajainhuoneessa en saanut istua mille tahansa tuolille, suurin osa oli varattu koulun vanhoille opettajille. Käytävällä kollegat eivät tervehtineet, kun kävelin vastaan. Koulun kulttuurista kertoi jotain se, että ruokalassa oppilaiden syömistä seurasi viisi ruokalavalvojaa (jotka haukansilmin etsivät oppilasta, joka mokaa ja jota saa nöyryyttää muiden edessä). Voin pahoin siinä työyhteisössä, enkä ottanut vastaan uutta tarjottua sopimusta. 

Ensimmäisen työpaikan jälkeen työyhteisöt ovat olleet huomattavasti mukavampia, mutta jokaisessa on ollut samoja pulmia koskien aikuisyhteisön käyttäytymissääntöjä. Minulle on puhuttu rumasti, on puhuttu päälle ja hyssytelty. On kommentoitu tylysti ja tehty olo, että minulla ei ole mitään asiaa koulun aikuisten sisäpiiriin. Uskallan väittää, että jokaisessa koulussa työskentelee porukka, joka ei tule koskaan opehuoneeseen tai ulos luokasta, syystäkin. Jokaisessa työyhteisössä on se prosenttiosuus aikuisia, jotka määrittelevät koulun toimintakulttuurin ja yksinpuhuvat kovaan kokouksissa, jopa rehtorin yli. Jokaisessa koulussa on aikuisia, jotka kohtelevat huonosti lapsia puhumalla heille epäasiallisesti odottaen pelkoa ja sen sekaista kunnioitusta. Toinen tapa kasvattaa on jatkuva nöyryyttäminen, ja täytyy olla taitava aikuinen, joka siihen pystyy ilman, että kukaan tajuaa kyseenalaistaa kyseisen metodin.

Olen todistanut kohtauksia, jossa koulun oppilaat näkevät aikuisen kiusaavan aikuista. Minut on haluttu nolata oppilaiden edessä kollegan moittiessa kovaan ääneen tyyliäni tehdä työtä. Ei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen, miten lapsi vaikuttuu näkemästään. Koulun ulkopuolella aikuisten käytös voi olla vielä raadollisempaa. Nämä lapset oppivat tapansa olla keneltä muulta kuin aikuisilta.

Lasten kanssa olen toiminut aina johdonmukaisesti. Kysynyt etukäteen työkaverilta ja rehtorilta sovitun kaavan, jolla selviydyn tilanteesta, jossa oppilas on poistettava luokasta. Aukotonta tämä ei ole. Olen rohkeasti puhunut työkavereille pulmista ja pyytänyt apua hädässä. Joka päivä kasvatuskeskustelen oppilaiden kanssa, pidätän ulkovälitunteja ja käytän opetusaikaa kasvatustyöhön. Jos omat keinoni on käytetty, soitan lastensuojeluun ja kysyn neuvoja. Näin virkatehtäväni kuuluu hoitaa. Koulu on koulu, opettaja on opettaja. Ei terapeutti, sosiaalityöntekijänä, psykologi, etsivä, nyrkkeilysäkki, roskakori tai lääkäri. 

OAJ:n Olli Luukkainen kommentoi videokohua 13. lokakuuta Iltalehdelle sanomalla, että ”lasten huono käytös ja opettajiin kohdistuva häirintä on lisääntynyt työhyvinvointibarometrien mukaan viimeisten 2–3 vuoden aikana. Taustalla on Luukkaisen mukaan myös pidempi, kymmenen vuotta jatkunut kehitys.”

Mitä tämä kehitys on? 

Vanhemmuus on erilaista kuin koskaan aiemmin, ja se on monella hukassa enemmän kuin koskaan ennen. Lapset ja nuoret voivat huonosti. Koulupsykologilla on tuhat asiakasta useassa eri koulussa ja kuraattori ramppaa monessa toimipisteessä. Terveydenhoitaja on ylibuukattu. Kiusaaminen on siirtynyt nettiin. Koulu on järkäle, joka muuttuu liian hitaasti. Lapset ovat meidän elämä, ja he tarvitsevat aikuisia. Aikuiset ovat ihmisiä, jotka ovat omalla kiireellään ja levottomuudellaan tiputtaneet meidän lapset kyydistä. Kyllä, meidän lapset. Ja sitten jäämme me, opettajat, jotka yritämme löytää tasapainon tässä kaksituhattaluvun vatupassissa, joka muistuttaa Nälkäpeliä: katsotaan, kuka selviää viimeisenä hengissä. Tai töissä koulussa. Onko siinä eroa? 

Määräaikaisena työntekijänä en ole kertaakaan opeurallani juurtunut työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Kaipaan sitä, että minulla olisi töissä ystäviä, joiden kanssa tekisin muutakin kuin puhuisin oppilasasioissa vartin viikossa teekuppi toisessa kädessä, monistenippu toisessa ja housussa viisi tuntia odottanut pissahätä. Kun me katsomme tilannetta, jossa suomalainen koulu on, jossa lama-ajan lapset oireilevat haukkuen aikuista huutamalla ”ime munaa”, meidän on katsottava peiliin. Mitä on tapahtunut aikuisille, jotka ennen kunnioittivat toisiaan? Kunnioittivat opettajia ja koulun henkilökuntaa. Jos oppilaspalaverissa äiti sanoo lapselle opettajan kuullen, että englantia ei tarvitse opetella, koska hän itsekään ei ole sitä ikinä oppinut, ja toisen isä ei jaksa välittää, onko hänen lapsensa läksyt tehty, meillä on isoja ongelmia. Ja nämä äidit ja isät ovat viime laman lapsia, sen ajan laman, kun Jörn Donner sanoi kansanedustajana (pardon my French): me ollaan suoraan sanoen kusessa. 

Ymmärrättekö jo te muutkin, mitä meille on tapahtumassa?

Teksti: Elina Tuomi

Kuva kirjoittajan omasta albumista.

Elina Tuomi on helsinkiläinen opettaja ja kuvittaja. Teksti on alun perin julkaistu Elina Tuomen omalla blogisivulla.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

7 kommenttia aiheesta "Huonosti käyttäytyvät opettajat"

  1. Haluan tarjota kaiken henkisen tukeni Sinulle. Aikoinaan olin epäpätevänä sijaisena ja jätin kaksi tokaluokkalaista viikaria jälki-istuntoon ensimmäisenä työpäivänä. Lasten kanssa meillä oli siellä hyvä fiilis ja opeteltiin alekkain laskemista kaikessa rauhassa.
    Lasten vanhemmat huusivat minulle tullessaan kuin sumusireenit.
    Toinen lapsista sanoi: ”Isä, ole hiljaa, etkö näe että opettaja opettaa minua.” Siinä koulussa oli hyvä henki ja opettajat tukivat toisiaan.
    Tämä tapahtui jo kauan sitten mutta vanhempien käytös hämmästytti todella.

  2. Tämä oli opettaja-lehdessä aikanaan – suunnilleen näin:
    Sijaisopettaja tuli välitunnilla opettajainhuoneeseen ja kysyi mistä saa kahvia. Pienen tauon jälkeen hänelle todettiin lakonisesti: ”sinä olet teenjuojan sijainen”.

    Voiko tuohon enää mitään lisätä 🙂

  3. Bra att dylikt diskuteras mera öppet! Ingen ska måsta uthärda den typen av misshandel på sitt arbete! Tillsammans måste vi arbeta för att få en lösning, det går inte att stillatigande vänta att den kullen av elever gått ut skolan och hoppas på bättre tur nästa gång. Lärare tillsammans med föräldrarna!!

  4. Allekirjoitan itse tuon nuorison kunnioituksen puutteen aikuisia kohtaan. Ja mistä muualta tuo oppi on kotoisin kuin kotoa. Kyllä jokaisella vanhemman, erityisesti noiden Lahtelaisen oppilaiden, tulisi katsoa todella syvälle peiliin ja ottaa vastuu lastensa kasvatuksesta omiin käsiin. Tottahan se on, että koulukin omalla tavallaan lapsiamme kasvattaa, mutta kyllä lastemme perustavat ja kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan lähtee kotoa. Voimia kaikille teille, jotka näiden herranterttujen kanssa joudutte töitä tekemään.

  5. Tosi hyvä kirjoitus! Näiden asioiden parissa painitaan myös toisen asteen oppilaitoksissa. Tarvitaan varmaan Lahden tapauksen kaltaisia ylilyöntejä, jos vaikka rakentavan, ja ennen kaikkea rohkean keskustelun aiheesta on mahdollista käynnistyä. Me aikuiset/opettajat ei voida/saada jättää lapsia, vaan meidän pitäisi uskaltaa luottaa toisiimme siinä määrin, että uskallamme toimia päättäväisesti haistattelevien vanhempien haistattelevien lasten kanssa. Ei ole helppoa, mutta sitäkin tärkeämpää lapsille ja nuorille.

  6. Kiitos Elina kirjoituksestasi! Kiitos myös kaikille kommentoijille.

    Niin totta että aikuisista ne nuoret mallinsa ottavat. Eikä pelkästään omista vanhemmista, vaan yhteisöistä, joiden jäseniä sattuvat olemaan sekä ihan kaikesta mitä ympärillään näkevät. Vaikutteistahan ei ole pulaa ja kaikki on lasten saatavilla. Tässä maailman hulluudessa tunnen äitinä taistelevani tuulimyllyjä vastaan. Toki olisin voinut taistella lujemmin, ja varsinkin olla parempi malli.

    Toivotan teenjuojien sijaisille ja kaikille muillekin uskoa itseen ja omiin arvoihin. Tehdään yhdessä parempi maailma.

  7. Kiitos paljon Elina Tuomelle erittäin hyvästä, puhuttelevasta kirjoituksestanne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *