Lyhyet

Vuoro- ja yötyöhön saattaa liittyä riskejä raskauden aikana

| Teksti: Kirsi Väisänen

Vuoro- tai yötyötä raskauden ajan tekevien lapset näyttäisivät syntyvän hieman todennäköisemmin ennenaikaisina ja pienikokoisina. Myös pitkiä työviikkoja painavilla on enemmän riskejä verrattuna maltillisemmin työskenteleviin.

Vuorotyötä tekevien lapset syntyvät ennenaikaisina ja pienikokoisina 13–18 prosenttia todennäköisemmin kuin pelkkää päivätyötä tekevien. Vuorotyötä tekevillä on myös enemmän pre-eklampsiaa (aiemmin raskausmyrkytys) ja raskauden aikaisia verenpaineongelmia. Pelkkää yötyötä tekevillä oli ennenaikaisuuden lisäksi suurentunut keskenmenojen riski.

Riskit havaittiin myös pitkiä, yli 40-tuntisia työviikkoja tekevillä, kun vertailukohtana olivat 40 tuntia viikossa työskentelevät. Yli 55-tuntisia työviikkoja tekevillä oli noin 10 prosenttia enemmän ennenaikaisia synnytyksiä kuin 40 tuntia viikossa työskentelevillä.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Obstetrics & Gynecology -lehdessä. Kaikki analysoidut tutkimukset eivät olleet menetelmällisesti kovin korkeatasoisia, joten tuloksia kannattaa tulkita varoen. Aiemmissa tutkimuksissa vuoro- ja yötyötä tekevien on kuitenkin havaittu sairastuvan muun muassa diabetekseen muita todennäköisemmin, joten äidin terveysongelmat voivat selittää yhteyksiä.

Uutispalvelu Duodecim

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje