Työelämä

Vetovoimainen työpaikka pitää huolta kulttuuristaan

| Teksti: Helinä Kujala | Kuva: Shutterstock

Työpaikan kulttuuri vaikuttaa siihen, miten houkuttelevaksi työntekijät ja työnhakijat yrityksen kokevat. Kun kulttuuri näkyy tekoina arjessa, se heijastuu myös henkilöstön sitoutumiseen. 

Työpaikan kulttuurilla on iso merkitys työntekijöille ja työnhakijoille, ja sen tärkein osatekijä on ihmisten kunnioitus. Myös työnteon itsenäisyys, joustavuus ja yhteisöllisyys ovat monelle tärkeitä asioita, joilla on painoarvoa myös työpaikkaa valitessa.

Tämä on yksi tuloksista, joka nousi esiin johtamisen konsultointia ja rekrytointipalvelua tarjoavan MPS-Yhtiöt Oy:n tuoreessa tutkimuksessa. Yritys selvitti yli 1 200 ihmisen näkemyksiä työnhausta ja työelämästä. Heistä suurin osa oli korkeasti koulutettuja ja toimi johto-, esimies- tai asiantuntijatehtävissä. Enemmistö tutkimukseen osallistuneista oli työsuhteessa, neljännes oli työttömänä.

Kulttuuria ei voi kiillottaa

Tutkimuksessa selvitettiin myös sitä, mikä saa sitoutumaan työnantajaan. Vastauksissa korostuivat hyvä työyhteisö, mahdollisuus kehittyä työssä, työn ja muun elämän välinen tasapaino sekä mahdollisuus vaikuttaa organisaation suuntaan.

– Tulevaisuuden menestyjäyrityksiä yhdistää aito ihmisistä välittäminen sekä kiinnostus ja valmius heidän kehittymisensä tukemiseen. Työntekijät sitoutuvat yritykseen, jos nämä asiat ovat kohdallaan ja kulttuuri toteutuu arjen tekoina, arvioi MPS Career Oy:n toimitusjohtaja Elina Koskela.

Koskela huomauttaa, että kulttuuri on yksi niistä työantajamielikuvaan vaikuttavista asioista, joita ei voi ulkokohtaisesti kiillottaa. Ei myöskään riitä, että yritys antaa houkuttelevan kuvan itsestään hakiessaan työntekijöitä, vaan vetovoimasta on pidettävä huolta jatkuvasti.

Kulttuuri perustuu missioon

Vetovoiman merkitys on ymmärretty Scandic Hotels Oy:ssä, joka on yltänyt kahtena viime vuonna Suomen Great Place to Work -listauksen ykköseksi suurten organisaatioiden sarjassa. Yrityksessä alettiin henkilöstöjohtaja Riikka Mattilan mukaan puhua työpaikan kulttuurista vuonna 2012, jolloin yhtiön henkilöstötyytyväisyys oli kansainvälisen konsernin heikoin.

Se, miksi juuri työpaikan kulttuuri otettiin kehittämisen kohteeksi, johtui Mattilan mukaan kilpailullisista syistä. Tavoitteena oli nostaa asiakaskokemusten tasoa ja näin erottua muista hotelliyhtiöistä.

–  Kulttuuri lähtee missiosta, joka meillä on ylivertaisen asiakaskokemuksen luominen. Kun ymmärtää, miksi tekee työtään, työstä tulee merkityksellistä. Esimerkiksi siivoojan työ on ydintehtäviämme, koska huoneen siisteys on asiakkaalle erittäin tärkeää, Mattila selventää.

Jokainen saa olla oma itsensä

Scandicissa työpaikkakulttuuria tukevat Mattilan mukaan voimakas panostus esimiestyöhön sekä arvojohtaminen. Yrityksen arvoihin kuuluvat ammattimaisuus, rohkeus sekä työtovereista ja asiakkaista välittäminen. Yksi tärkeimmistä arvoista on myös se, että jokainen saa olla oma itsensä ja tehdä työtä omalla persoonallaan.

Arvojen toteutumiseen kiinnitetään yrityksessä huomiota niin rekrytoinnissa ja perehdytyksessä kuin jokapäiväisessä työssäkin. Mattila puhuu positiivisesta kierteestä, joka syntyy arjen pienistä teoista. Niitä voivat olla kahvin hakeminen kiireiselle kollegalle tai asiakkaan yllättävienkin ongelmien ratkaiseminen.

– Kulttuurin paras määritelmä on ehkä tämä: Se on sitä, mitä tapahtuu, kun esimiehet eivät ole paikalla. Kun kukaan ei ole sanomassa, mitä pitää tehdä, ja se tehdään siitä huolimatta, Mattila tiivistää.

Kommentit

  1. On jännä juttu kun yksi ihminen työyhteisössä pystyy pilaamaan hyvän työkulttuurin, joka on ollut vuosia. Ja kun johtaja ei asiaan uskalla puuttua, tulos on se että uusia sijaisia ei saada ja vakiväki uhkaa jäädä sairaslomalle uupumuksen takia.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje