Lyhyet

Vaarallisen rakennustelineen käyttö toi sakkotuomiot

| Teksti: Helinä Kujala

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut rakennustyömaan pääurakoitsijana toimineen yhtiön 15 000 euron yhteisösakkoon tapauksessa, joka koski työturvallisuussäännösten vastaisen työtelineen käyttöä. Lisäksi työmaan vastaava mestari ja aliurakoitsijan työnjohtaja saivat 25 päiväsakon rangaistuksen työturvallisuusrikoksista. Tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia.

Aliurakoitsijan vuokratyöntekijä oli loukkaantunut telineeltä poistuessaan. Telineeltä olivat puuttuneet askelmallinen nousutie sekä suojakaiteet tai muut putoamisen estävät suojarakenteet. Telineelle ei myöskään ollut tehty käyttöönottotarkastusta. Näistä syistä se olisi pitänyt asettaa työmaalla käyttökieltoon, mitä ei ollut tehty.

Käräjäoikeus katsoi, ettei aliurakoitsija ollut perehdyttänyt työntekijää asianmukaisesti työvälineiden käyttöön ja työmenetelmiin. Lisäksi molempien yhtiöiden edustajat olivat laiminlyöneet työsuojeluun liittyviä valvontavelvoitteitaan.

Koska vastaava mestari oli myös edustamansa yhtiön hallituksen jäsen, yritys tuomittiin yhteisösakkoon. Käräjäoikeuden mukaan yhtiössä ei ollut noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikosten ehkäisemiseksi.

Lähde: Etelä-Suomen aluehallintaviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 18.6.2020

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje