Uimahallin siivoojan kloorimyrkytys toi sakot työnantajalle

Facebooktwitterlinkedin

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut paikallisen siivouspalveluyrityksen 8 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiön palvelujohtaja tuomittiin 25 päiväsakkoon ja palveluesimies 20 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.

Tapauksessa on kyse hengenvaarallisesta kloorimyrkytyksestä, jonka uimahallia siivonnut työntekijä sai huhtikuussa 2018. Hän oli käyttänyt vaahdotuslaitetta, jolla klooripitoinen pesuaine levitetään uimahallien pinnoille.

Työnantaja ei ollut arvioinut työkohteen kemiallisia vaaroja eikä ollut hankkinut työntekijöiden käyttöön klooripesuihin sopivia hengityksensuojaimia, kun yritys sai tehtäväkseen kaupungin uimahallien siivouksen syksyllä 2017. Käräjäoikeuden mukaan jäi kuitenkin toteen näyttämättä, etteikö työnantaja olisi hankkinut asianmukaisia suojaimia myöhemmin.

Hengityksensuojaimen oikeanlainen käyttö olisi mahdollisesti estänyt kloorimyrkytyksen. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että työntekijän turvallisuudesta huolehtiminen kuuluu työnantajalle. Vastuuvapautta ei voi perustaa siihen, että työntekijä itse vaarantaa terveytensä olemalla käyttämättä suojainta.

Vastuu suojainten käytön ja työmenetelmien valvonnasta oli osin siirretty työntekijän asemassa olevalle palveluohjaajalle, kun palveluesimies oli itse käynyt uimahallikohteissa vain noin kerran kuukaudessa ja tarkkaillut lähinnä vain siivouksen lopputulosta. Valvontavelvollisuuden delegoiminen työntekijäasemassa olevalle henkilölle ei kuitenkaan poista työnantajalle kuuluvaa suoritusportaan työntekijöiden valvontavelvollisuutta.

Työnantaja ei ollut myöskään antanut kaikille työntekijöille opastusta huoltopesuihin, joissa käytetään klooripitoista pesuainetta, eikä tuonut esiin sitä, miten kloori käyttäytyy korkeissa lämpötiloissa.

 

Lähde: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 17.7.2020

Facebooktwitterlinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *