Työvoimapulaa useissa ammateissa

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Yhä useammassa ammatissa työlle ei löydy tekijää. Erityisesti palveluala kärsii työvoiman huonosta saatavuudesta. Alueellista vaihtelua esiintyy työvoiman tarjonnan ja saatavuuden suhteen.

Työ- ja elinkeinoministeriön julkistaman ammattibarometrin mukaan työvoimapulasta kärsi 54 ammattia vuoden 2019 alussa. Vuotta aiemmin työvoimapulaa poti 39 ammattia, ja kaksi vuotta sitten työvoimapula-ammateiksi määriteltiin tarkastelluista reilusta 200 ammatista vain 24.

Vastaavasti niiden ammattien lista, joissa on työvoiman ylitarjontaa, on lyhentynyt. Ylitarjonta-ammatteja on nyt enää 21, kun vuotta aiemmin niitä oli 29. Ammattibarometrin tiedot perustuvat TE-toimistojen arvioihin.

Rakennusalan tilanne hellittänyt

Erityisesti pulaa osaavasta työvoimasta on puheterapeuttien sekä toimisto- ja laitossiivoojien ammateissa. Pula-ammateissa rakennusalan tilanne on helpottunut. Vain työnjohtajista on uupeloa. Vuosi sitten top 15 -listalla olivat myös rakennusinsinöörit, betonirakentajat ja raudoittajat sekä muut rakennustyöntekijät.
Terveys- ja sosiaalialan ammattilaisia tarvittaisiin lisää töihin. Puolet pula-ammattien top 15 -listalla on terveys- ja sosiaalialalta. Puheterapeuttien lisäksi pulaa on muun muassa yli- ja erikoislääkäreistä sekä yleislääkäreistä. Lähitulevaisuuden tilanteesta TE-toimistot arvioivat, että rekrytointitarpeet kasvavat siivoojien, ravintolatyöntekijöiden, kodinhoitajien, kotiapulaisten, rakennusmaalarien ja maansiirtokoneiden kuljettajien ammatissa.

Sihteereitä ja luovien alojen tekijöitä liikaa

Ylitarjontaa työvoimasta on edelleen yleissihteerin ammatissa. Uutena ammattina ylitarjonnan top 15 -listalle ovat nousseet tuote- ja vaatesuunnittelijat, kirjastotyöntekijät sekä koulunkäyntiavustajat.
Ylitarjonta-aloilla on paljon luovan työn ammatteja, kuten eri alojen tuotesuunnittelijoita sekä kaupallisen ja yleisen viestinnän ammatteja. Huonekalu- ja konepuusepistä oli pitkään ylitarjontaa. Nyt näillä aloilla työvoiman kysyntä ja tarjontatilanne arvioidaan olevan tasapainossa.

Työvoimapula lisääntynyt

Useassa ammatissa työvoimapula on lisääntynyt selvästi kahdessa vuodessa. Vaikka ammatin työmarkkinatilanne olisi valtakunnantasolla tasapainoinen, tilanne vaihtelee suuresti alueittain. Suhteellisesti eniten työvoimapula-ammatteja on Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Työvoiman ylitarjonta-ammatteja on eniten Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Ammattibarometriarviot löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta www.ammattibarometri.fi
Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 28.3.2019

 

Kuva: Shutterstock

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *