Kaupallinen yhteistyö

Työturvallisuus­keskus – 50 vuotta yhteistyötä

| Teksti: Rauno Hanhela

Työturvallisuustyölle ja työsuojelun yhteistoiminnalle on edelleen vähintään yhtä suuri tilaus kuin vuonna 1970, jolloin Työturvallisuuskeskuksen tarina sai alkunsa.

Systemaattisen työsuojelun historia ulottuu aina 1850-luvulle asti, mutta vaatimus työsuojelun yhteistoiminnasta tuli työturvallisuuslakiin ensimmäisen kerran 1958. Pohja nykyisille työpaikkojen työsuojeluorganisaatioille luotiin kuitenkin lainsäädännön avulla vasta 1970-luvulla.

Työmarkkinakeskusjärjestöt perustivat Työsuojelun keskustoimikunnan vuonna 1969 ja jatkona sille Työturvallisuuskeskuksen 1.4.1970. Aluksi muutaman henkilön voimin toiminut keskus järjesti muun muassa kursseja ja tuotti opetusmateriaalia. Heti alettiin kerätä myös työsuojelun henkilörekisteriä ja perustettiin työalatoimikuntia. Vuonna 1982 Työturvallisuuskeskuksessa työskenteli jo 32 henkeä, melkein nykyisen vahvuuden verran.

Työturvallisuuden painoalueet ovat 1970-luvulta lähtien muuttuneet. Pinnalla ovat olleet muun muassa tapaturmantorjunta, teollisuustyön ilman epäpuhtaudet, työpaikkojen ergonomia, turvallisuusjohtaminen, henkinen työsuojelu ja psykososiaaliset tekijät. Työsuojelun yhteistoiminta on kuitenkin koko ajan ollut kantavana teemana toiminnassamme.

Nykyisin työ on yhä enemmän irtaantunut ajasta ja paikasta, mikä tuo omat haasteensa yhteistoiminnalle ja esimies-alaissuhteille. Johtaminen vaatii uudenlaista osaamista suoran esimiesvalvonnan vähetessä ja itsensä johtamisen korostuessa. Myös ketjuttaminen, alihankintatyö ja vuokratyö sekä ulkomaisen työvoiman lisääntyminen haastavat yhteistoimintaa.

Olen itse seurannut työelämän kehitystä 1980-luvulta asti viranomaisen, tutkijan ja kehittäjän roolissa sekä nyt aitiopaikalla Työturvallisuuskeskuksen toimitusjohtajana. Työ on isossa kuvassa pysynyt varsin samanlaisena, mutta työn rytmi on digitalisaation myötä kiristynyt. Huomaan välillä kaipaavani aikoja, jolloin asioita hoidettiin kirjeillä, muutamien päivien viiveajoilla. Kaikelle tekemiselle, myös yhteistyölle, on nykyään vähemmän aikaa. Tämäkin muutos on huomioitava työsuojelun yhteistoimintaa kehitettäessä.

Edelleen tarvitaan tietoa hyvästä työturvallisuuden perustasosta. Lisäksi on tarjottava syventävää, toimialakohtaista tietoa sekä valmiuksia työturvallisuuden kehittämiseksi. On myös tuotettava tietoa työturvallisuuden hyödyistä, annettava välineitä työturvallisuuden johtamiseen sekä luotava mahdollisuuksia työelämän toimijoiden verkostoitumiseen.
Tämä Työturvallisuuskeskuksen strategian mukainen toiminta rakentaa osaltaan luottamusta ja tukee työsuojelun yhteistoimintaa työelämän muutoksessa.

Kirjoittaja Rauno Hanhela on Työturvallisuuskeskuksen toimitusjohtaja.

Kuva: Sami Kulju

Kommentit

  1. Hyvä juttu ja olennaisia pointteja. Hyvää jatkoa Työturvallisuuskeskukselle!

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje