Työtapaturma kaupan lihaosastolla johti sakkoihin

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Kaupan lihaosaston työntekijän käsi vahingoittui vakavasti hänen käyttäessään pihvintekokonetta, jossa ei ollut teräsuojaa. Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut yrityksen 5 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi kauppias ja myymäläpäällikkö saivat kumpikin 20 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Tapaturma sattui syksyllä 2017.

Työntekijän käsi oli joutunut pihvintekokoneen terien puristukseen. Konetta pystyi käyttämään ilman teräsuojaa, koska suojan turvarajakatkaisimessa oli ollut vikaa jo vuodesta 2016 lähtien.

Muutkin yrityksen työntekijät olivat käyttäneet konetta ilman teräsuojaa. He eivät olleet edes tienneet, että konetta kuuluisi käyttää toisin. Tapaturman jälkeen tehdyssä työsuojelutarkastuksessa havaittiin, ettei koneen käyttöohjekirja ollut asianmukaisesti käsillä koneen lähellä.

Sekä riskien arvioinnin että työntekijöiden perehdyttämisen katsottiin olleen puutteellista. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue painottaa, että työtapaturmien juurisyy on usein puutteellinen vaarojen tunnistaminen ja arviointi. Sillloin työnantajan muukin turvallisuusjohtaminen on heikolla pohjalla.

(Lähteenä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

4 kommenttia aiheesta "Työtapaturma kaupan lihaosastolla johti sakkoihin"

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *