Työturvallisuus

Työsuojeluvalvonnassa sekä kiitosta että moitteita kauppakeskusten työpaikoille

| Teksti: Helinä Kujala

Hieman yli neljännes työpaikoista sai puhtaat paperit työsuojeluvalvonnassa, jonka kohteena olivat kauppakeskusten myymälät. Tarkastuksia tehtiin yhteensä 111 työpaikalla Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella. Kaikki tarkastetut asiat olivat kunnossa 30 työpaikalla.

Yleisimpiä puutteita oli työterveyshuollon työpaikkaselvityksessä, joka oli tekemättä 30 työpaikalla. Jos työpaikkaselvitys puuttuu, se kertoo siitä, että työpaikalla ei ole arvioitu työn ja työolosuhteiden merkitystä henkilöstön terveydelle ja turvallisuudelle. Työnantaja vastaa siitä, että työterveyshuolto tekee työpaikkaselvityksen ja että se käsitellään yhdessä työntekijöiden kanssa.

Myönteistä oli se, että työterveyshuolto oli järjestetty ja väkivallan uhan hallinta oli kunnossa kahta lukuun ottamatta kaikissa työpaikoissa.

Joidenkin myymälöiden takavarastossa oli huomautettavaa esimerkiksi epäjärjestyksestä tai tavaroiden säilyttämisestä lattialla, mistä koituu kompastumisvaara.

– Suurin osa varastoista toimi normaalitilanteessa hyvin, mutta tarkastuksella käydyissä keskusteluissa ilmeni, että sesonkiaikoina varastot ovat liian täynnä, mikä lisää tapaturmariskiä, kertoo työsuojelutarkastaja Martti Lukka Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Kaikissa liikkeissä ei myöskään ollut lukittavaa säilytystilaa työntekijöiden omille tavaroille. Lisäksi yrityksen työsuojeluvaltuutetun ja työsuojelupäällikön yhteystiedot eivät aina olleet työntekijöiden tiedossa eivätkä löydettävissä. Joissakin tapauksissa myös esimiehen yhteystiedot olivat hankalasti löydettävissä.

Tarkastajat kiersivät syys-lokakuussa Isossa Omenassa ja Ainoassa Espoossa, Jumbossa ja Flamingossa Vantaalla sekä Veturissa, Manskissa ja Hansassa Kouvolassa.

Kuvateksti: Yksi valvotuista kohteista oli Iso Omena -kauppakeskus Espoossa. (Kuva: Etelä-Suomen AVI)

(Lähteenä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje