Työntekijän hissiturmasta sakot toimitusjohtajalle

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Työntekijä loukkaantui pudottuaan viiden metrin matkan hissikuiluun kirjapainon tuotantotiloissa. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi yhtiön toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta 20 päiväsakkoon.

Hissi oli tyypiltään niin sanottu pystyvammaishissi. Toimitusjohtajan suostumuksella työntekijät käyttivät hissiä tavarakuljetuksiin, vaikka siihen tulleen vian vuoksi ovia ei saanut auki sisäpuolelta. Oviin oli teipattu varoituslaput, joissa kiellettiin henkilökuljetukset.

Työntekijät käyttivät oven avaamiseen kolmioavainta, jota yleensä käyttävät vain hissien tarkastajat ja korjaajat. Avaimella oven saa auki, vaikka hissi olisi eri kerroksessa.

Toisessa kerroksessa ollut työntekijä avasi hissin oven kolmioavaimella lähettääkseen kuormalavoja ensimmäiseen kerrokseen. Hän ei huomannut, että taso ei ollut kerroksen kohdalla, vaan ryhtyi selkä edellä vetämään kuormalavoja hissiin. Ovesta astuessaan hän putosi hissikuiluun.

Yritys oli lykännyt hissin korjaamista kustannussyistä. Käräjäoikeus totesi, että toimitusjohtajan on täytynyt ymmärtää hissin käytöstä syntyvä vaara, vaikka sitä ei olisi varsinaisesti hänelle kerrottu. Työturvallisuuslain mukaan työssä saadaan käyttää vain sellaisia laitteita, jotka ovat niitä koskevien säännösten mukaisia. Tapaturman jälkeen työsuojeluviranomainen asetti hissin väliaikaiseen käyttökieltoon välittömän hengen tai terveyden menettämisen vaaran vuoksi.

Tapaturma sattui lokakuussa 2015, ja käräjäoikeus antoi tuomionsa marraskuussa 2018.

(Lähteenä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *