Lyhyet

Työntekijään kohdistunut epäasiallinen kohtelu johti oikeudenkäyntiin ja sakkoihin

| Teksti: Helinä Kujala

Helsingin asuntotuotantotoimiston entinen toimitusjohtaja on tuomittu 35 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Helsingin käräjäoikeus katsoi ex-toimitusjohtajan kohdelleen alaisenaan työskennellyttä henkilöä toistuvasti epäasiallisesti. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi Helsingin kaupungin 15 000 euron yhteisösakkoon, koska kaupunki ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin tilanteesta tiedon saatuaan.

Epäasiallinen kohtelu oli alkanut maaliskuussa 2016 ja jatkunut seuraavan vuoden maaliskuuhun. Se oli ilmennyt epäkunnioittavana elekielenä, osaamisen negatiivisena arvosteluna, työsaavutusten mitätöintinä ja vähättelynä muiden läsnä ollessa sekä kurinpitomenettelyyn liittyvinä puutteina ja asiattomuuksina. Lopulta työntekijä irtisanottiin tehtävästään.

Käräjäoikeus arvioi kohtelun olleen luonteeltaan sellaista, että siitä oli aiheutunut haittaa työntekijän terveydelle. Toimitusjohtaja oli käräjäoikeuden mukaan myös hyvin todennäköisesti ymmärtänyt toimintansa haitallisuuden.

Helsingin kaupunki ei ollut puuttunut tilanteeseen, vaikka se oli saanut tiedon työntekijän epäasiallisesta kohtelusta helmikuussa 2017. Jo tätä ennen kaupunkia oli informoitu asuntotuotantotoimiston työilmapiirin ongelmista ja toimitusjohtajan epäasiallisesta käytöksestä.

Työnantajan edustajalla on korostunut velvollisuus pidättäytyä kaikenlaisesta epäasiallisesta kohtelusta alaisiaan kohtaan. Muun muassa työnjohto-oikeuden käyttäminen epäasianmukaisesti tai häirintätarkoituksessa voivat aiheuttaa vaaraa työntekijän terveydelle ja täyttää siten epäasiallisen kohtelun tunnusmerkit.

– Mikäli työnantaja saa tiedon työntekijään kohdistuvasta epäasiallisesta kohtelusta, työnantajan tulee ryhtyä toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi, muistuttaa työsuojelun lakimies Maija Nikkanen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Lähde: Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 12.12.2019

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje