Lyhyet

Suomen paras savuton työpaikka 2015 on Lumene

| Teksti: Sanna Alajoki

Paras Savuton Työpaikka 2015 -kilpailun on voittanut Espoossa toimiva Lumene Oy.

Toiselle sijalle tuli Seinäjoen kaupunki ja kolmanneksi Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag (VBO) Vantaalta. Savuton Suomi 2040 -hanke julkisti voittajat tiistaina 5.5.2015.

Voittajat valitsi tänä vuonna Yleisradion Yhteiskuntatoimituksen päällikkö Riikka Venäläinen.

– Lumene on hyvä esimerkki siitä, miten johdon ja henkilöstön yhteistyöllä voi saada aikaan suuriakin muutoksia, kun jatketaan sitkeästi kohti tavoitetta, Venäläinen sanoo.

Espoossa sijaitsevan Lumene Oy:n pääkonttori ja tehdas ovat olleet savuttomia vuoden 2013 alusta alkaen. Työpaikan alueella ei työaikana tupakoida.

Tuotannon työntekijöiden aloitteesta käynnistyneessä hankkeessa olivat mukana johdon, henkilöstön ja työterveyshuollon edustajat. Projekti suunniteltiin syksyllä 2011, jolloin tavoitteeksi otettiin koko alueen savuttomuus.

– Savuttomuus on tärkeä asia myös toimialamme vuoksi. Puhtaus ja kauneus eivät oikein sovi yhteen tupakan kanssa, sanoo henkilöstöjohtaja Terhi Ahvonen.

Projektin alkaessa 250 työntekijästä tupakoi vajaat 30.

– Savuttomuus on ollut yksi vaikeimmista hankkeista, jossa olen ollut mukana. Alussa moni tupakoitsija koki savuttomuuden vapauden rajoittamiseksi. Toisaalta tupakoimattomien mielestä tupakkatauoista luopuminen lisäsi tasa-arvoa, Ahvonen sanoo.

Tupakoinnin lopettamista yrittäville järjestettiin tukiryhmä työterveyshuollon kanssa ja työnantaja tuki nikotiinikorvaustuotteiden hankkimista. Tämän lisäksi asiaa pidettiin esillä kuukausittain järjestettävissä henkilökunta-infoissa sekä tietoiskuissa. Pääluottamusmies näytti esimerkkiä lopettamalla työajalla tupakoinnin ensimmäisten joukossa.

Työntekijöistä noin 80 prosenttia on naisia. Terhi Ahvosen mukaan heihin vaikutti erityisesti se, kun lääkefirman asiantuntija tuli esittelemään, miltä tupakoitsija näyttää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.

– Se oli aivan karmeaa. Yhdistettynä tietoon tämä toimi arvokkaana, konkreettisena herättäjänä.

Savuttomuuden kanssa yhtä aikaa otettiin käyttöön Pidä huolta -malli. Sen tavoite oli luoda yritykseen yhtenäiset pelisäännöt, miten reagoidaan ajoissa muun muassa alentuneeseen työsuoritukseen, päihde-epäilyihin tai epäasialliseen käytökseen.

Tilastojen mukaan sairauspoissaolot ovat vähentyneet: vuonna 2013 sairauspoissaololuku oli 5,4 prosenttia, viime vuonna 3,9 prosenttia.

Kakkonen ja kolmonen suuria työpaikkoja

Täpärästi toiselle sijalle jäänyt Seinäjoen kaupunki on ollut savuton vuodesta 2011 alkaen. Savuttomuuden käytännön toteuttamisesta on vastannut Savuton Seinäjoki -työryhmä.

Henkilökunnan tupakointi on vähentynyt 11,2 prosentista 7,4 prosenttiin vuosina 2010 – 2014. Savuttomuus on levinnyt työpaikoilta myös muualle yhteisöön. Esimerkiksi yhteistyön seurauksena neljä suurta urheiluseuraa ovat nyt julistautuneet savuttomiksi ja nuuskattomiksi.

Terveyden edistämisen johtaja Oili Ylihärsilä Seinäjoelta nostaa yhdeksi haasteeksi sähkösavukkeet. Niiden käyttö on kielletty savuttomuussuunnitelmassa, mutta ohjeistusta tästä ei ole vielä työpaikoille ehditty antaa.

Myös kisan kolmonen Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on ollut savuton vuodesta 2011. Sen kaikki toimipaikat ovat savuttomia. Tupakoinnin lopettajille on kustannettu tupakasta luopumista auttavia nikotiinituotteita.

Kuluva vuosi on VBO:ssa omistettu työhyvinvoinnin edistämiseen ja savuttomuus on osa tätä teemaa. VBO:n henkilöstöpäällikön Paula Pajusen mukaan savuttomuudella halutaan tukea työntekijöiden hyvinvointia ja työssä jaksamista sekä antaa hyvä esimerkki nuorille, joita yritys työllistää joka vuosi runsaasti.

 

Paras Savuton Työpaikka 2015 -kilpailuun ilmoittautui yrityksiä, järjestöjä ja julkisen sektorin työpaikkoja eri puolilta Suomea. Yhteensä työntekijöitä oli mukana 7 000.  Vuosittain järjestettävää Paras Savuton Työpaikka -kilpailua hallinnoi Savuton Suomi 2040 -hanke. Palkitut valitaan työpaikkojen hakemuksissaan antamien tietojen perusteella.

 

(Lähteenä Savuton Suomi 2040 -hankkeen tiedote. www.savutonsuomi.fi)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje