Blogi

Päätoimittajalta: Stressi vie päätöksentekokyvyn

| Kuva: Juha Somby

Näin sinut Citymarketissa eilen. Ryhdistä tunnistin, totesi nainen toiselle pilatesryhmässäni.

Paitsi että nainen oli silmin nähden ilahtunut saamastaan palautteesta, kohteliaisuus vaikutti myös meihin muihin. Kaikki suoristivat vähän ryhtiään.

Palaute voi tulla myös omasta kehosta. Sopivasti rasittavan liikunnan tuoma hyvä olo kertoo energiasta, jota ponnistelu on tuonut kroppaan. Ajatus luistaa ja mieli on virkeä. Unensaantikin helpottuu.

Kuuntelemalla kehoaan voi välttyä ikäviltä ja pitkäkestoisilta vaivoilta. Erityisesti stressin ennusmerkit on syytä ottaa tosissaan. Pitkäaikainen stressi voi muuttaa aivojen toiminnallisuutta ja rakenteita jopa lopullisesti, sanovat asiantuntijat.

OLIN TAANNOIN TYÖPAIKASSA, jonka ilmapiiri muuttui erinäisistä syistä ankeaksi. Tilanteen seurauksena työntekijät alkoivat oirehtia.

Minulla oli jo kokemusta tyypillisistä stressioireista vuosien takaa. Silloin reagoin liialliseen työmäärään siten, että heräsin aamuyöstä pohtimaan työasioita. Uniongelmat lakkasivat pian työsuman purkaannuttua.

Tällä kertaa oireilin mahalla. Ruoka ei maistunut, laihduin, ja olo oli ahdistunut.

STRESSILLÄ ON IKÄVÄ itseään vahvistava taipumus. Sitä voi kertyä sekä henkisistä että fyysisistä ponnisteluista. Stressi heikentää fyysisesti, mutta sen tiedetään vaikuttavan myös kognitiivisiin kykyihin.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että rankka fyysinen rasitus väsyttää aivot nopeasti. Ranskalaisessa urheilijoille tehdyssä tutkimuksessa huomattiin, että muutaman viikon ylikuormitus heikensi koehenkilöiden toiminnanohjausta ja muutti heidän päätöksiään lyhytjänteisemmiksi. Aiemmassa kotimaisessa tutkimuksessa on todettu ylirasitustilan huonontavan yksinkertaisen, aikapaineisen tehtävän suoritusta.

On kiistatonta, että tärkeät päätökset tulee tehdä hyvissä voimissa.

SELVISIN TYÖPAIKKANI TILANTEEN aiheuttamasta ahdistuksesta vähentämällä kokonaisrasitusta. Se tapahtui osin ihan luonnostaan. Keho on viisas.

Tavallisesti puran stressiä liikkumalla ja lukemalla. Nyt lenkit suuntautuivat metsäpoluille ja hidastuivat juoksusta kävelyksi. Kuntosalilla puurtamisen vaihdoin uintiin. Uimahallin kirkkaat valot, saunan lämpö ja veden lempeä vastus hoivasivat väsynyttä.

Lukeakaan en jaksanut, vaan töllötin illat standupia ja komedioita telkkarista. Kotitöitä välttelin. Se teki selvästi hyvää.

TOIPUMINEN SELKEYTTI myös ajatukset. Ylirasitustilassa olisin saattanut tehdä jotain äkkinäistä.

Työkaverini ratkaisu oli radikaali. Hänen elämäntilanteensa ei antanut tilaa löysätä. Hän uupui työstressin seurauksena ja irtisanoutui. Väsynyt kroppa ja mieli piti hoitaa kuntoon ilman työsuhteen tuomaa turvaa.

 

Lue myös:

Älykkäästi tiiminä, itseohjautuen

Kehoa ja työntekijää kuunnellen

Liian kranttu jää vaille työntekijää

Ero tuli

Poissa työpaikalta

Syö seurassa, edistä hyvinvointia

Tunteilla turvallisuutta

Kehonmittaus laajeni vapaalta työpäivään

Perehdytä välittäen

Terveiset ullakolta

Hyvän työyhteisön pilarit

 

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje