Sarjoittainen päänsärky huomattava työpoissaolojen aiheuttaja

26.2.2020

Lyhyet

0

Facebooktwitterlinkedin

Sarjoittaiset päänsäryt ovat kivuliaita ja voivat iskeä useina peräkkäisinä päivinä jopa viikkojen ajan. Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan kivut aiheuttavat myös paljon työpoissaoloja. Tulokset vahvistavat kuvaa sarjoittaisten päänsärkyjen lamaannuttavasta vaikutuksesta ja osoittavat haittojen ulottuvan myös työelämään.

Neurology-lehden julkaisemassa tutkimuksessa sarjoittaisista päänsäryistä kärsivät olivat vuoden aikana sairauden vuoksi keskimäärin 16 päivänä poissa töistä, kun muilla samanikäisillä oli keskimäärin alle seitsemän sairauspoissaoloa.

Kun mukaan laskettiin myös työkyvyttömyydestä johtuvat poissaolot, päiviä oli potilailla peräti 63 ja verrokeilla 41. Poissaoloja oli etenkin vähemmän koulutetuilla. Sarjoittainen päänsärky oli suhteellisesti suurempi poissaolojen aiheuttaja naisilla, vaikka vaiva on miehillä selvästi yleisempi.

Sarjoittainen päänsärky eli Hortonin neuralgia on äärimmäisen kivulias päänsäryn muoto, joka esiintyy lyhytaikaisina sarjoina silmän seudussa. Kipu voi kestää kymmenistä minuuteista tunteihin ja on polttavaa, repivää ja läpitunkevaa. Sarjoittainen päänsärky vaivaa kolmea henkilöä tuhannesta eli Suomessa potilaita on noin 15 000. Sarjoittainen päänsärky alkaa tavallisimmin 30–40 ikävuoden välillä. Noin 70 prosenttia potilaista on miehiä.

Uutispalvelu Duodecim

Facebooktwitterlinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *