Lyhyet

Sakkoja asbestipurkutyön turvallisuuspuutteista

| Teksti: Helinä Kujala

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut sakkoja työturvallisuusrikoksista, jotka liittyvät asbestipurkuun rakennustyömaalla. Työsuojeluviranomaisen mukaan työmaalla oli puutteita rakennushankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa ja siksi asbestista aiheutuvia vaara- ja haittatekijöitä ei ollut huomioitu asianmukaisesti.

Puutteita havaittiin altistumisalueen rajaamisessa ja siellä toimimisessa sekä tilojen jatkokäytön turvallisuuden varmistamisessa. Työntekijöiden terveys vaarantui, koska asbestipurkualueiden puhtautta ei ollut varmistettu. Työsuojelutarkastaja oli useaan kertaan puuttunut laiminlyönteihin, mutta ohjeistuksesta huolimatta vaaroja ei ollut poistettu.

Käräjäoikeus tuomitsi rakennusurakan päätoteuttajan Oy Tom Knip Ab:n 17 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi rakennustyömaan vastaava työnjohtaja tuomittiin 20 päiväsakkoon, työpäällikkö 15 päiväsakkoon ja työmaamestari 15 päiväsakkoon.

Asbestipurkutyötä tehnyt Länsi-Suomen Timanttiporaus ja Purku Ky sai 6 000 euron yhteisösakon  ja yhtiön toimitusjohtaja 20 päiväsakkoa. Lisäksi rakennuttajan eli Seinäjoen kaupungin turvallisuuskoordinaattori tuomittiin 15 päiväsakkoon. Kaikki syytettyinä olleet työmaan vastuuhenkilöt myönsivät käräjäoikeudessa työturvallisuusrikoksen.

 

Lähde: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 18.8.2020

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje