Putoamisturma kesämökillä johti sakkoihin

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Kesämökin omistajapariskunta sai tuomion mökin rakennustyömaalla Iisalmessa sattuneesta putoamisturmasta. Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan pariskunta syyllistyi työturvallisuusrikokseen ja vammantuottamukseen.

Sauna- ja varastorakennusta rakentanut pariskunta oli sopinut paikallisen ammattiopiston opettajan kanssa, että tämä tulee katsomaan, voisiko rakennuksen vesikaton tehdä opiskelijoiden harjoitustyönä. Kun opettaja oli kiivennyt puisille telineille, työtaso oli pettänyt ja hän oli pudonnut maahan loukkaantuen vakavasti.

Pariskunnan itse rakentamat työtelineet olivat lainvastaiset, koska ne eivät olleet riittävän kestävät, niistä puuttuivat kaiteet ja niille piti nousta irrallisia nojatikkaita pitkin. Telineitä ei ollut myöskään tarkastettu.

Käräjäoikeus katsoi, että nainen oli toiminut kohteen rakennuttajana ja mies rakennuttajan nimeämänä turvallisuuskoordinaattorina. Oikeus tuomitsi miehelle 25 päiväsakkoa mutta jätti naisen tuomitsematta, koska se piti tämän osuutta laiminlyönneissä vähäisenä.

Oikeus tuomitsi heidät maksamaan opettajalle oikeudenkäyntikuluja yhteensä 6 900 euroa. Opettajan vaatimat vahingonkorvaukset olivat niin suuret, että oikeus käsittelee ne erillisessä oikeudenkäynnissä.

Ylitarkastaja Sampo Pelkonen Itä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että laissa säädetyt työturvallisuusvaatimukset koskevat myös omakotitaloaan tai kesämökkiään rakentavia yksityishenkilöitä aina, jos he toimivat työnantajana tai jos kysymys on lain tarkoittamasta yhteisestä rakennustyömaasta.

Työmaasta tulee yhteinen rakennustyömaa, jos siellä käy tekemässä työtä useampi kuin yksi työnantaja tai itsenäinen työnsuorittaja. Siten käytännössä lähes kaikkien omakotirakentajien on noudattava työturvallisuuslakia.

Lainmukaisia telineitä on hyvin vaikea rakentaa itse, koska niistä on teetettävä etukäteen asiantuntijan laatimat lujuuslaskelmat, piirustukset ja asennussuunnitelmat. Siksi kannattaakin käyttää osto- tai vuokratelineitä, jotka tulee koota ohjeiden mukaisesti ja joiden rakenne ja kaiteet on tarkastettava ennen käyttöönottoa.

(Lähteenä Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *