Työelämä

Perhetaseajattelu huomioi työntekijöiden elämäntilanteet

| Teksti: Kreetta Haaslahti | Kuva: Julia Hannula

Töölön seurakunta tukee työntekijöiden hyvinvointia monin tavoin. Perhetaseajattelu sovittaa yhteen työtä ja työntekijöiden muuttuvia elämäntilanteita.

Uusi Töölön seurakunta syntyi vuoden 2019 alussa Meilahden ja Töölön seurakuntien yhdistyttyä. Meilahden seurakuntaa johtanut Hannu Ronimus on uuden seurakunnan kirkkoherra. Hänen määrätietoinen työnsä hyvän työpaikkakulttuurin rakentamiseksi jatkuu myös uudessa seurakunnassa.

Muu elämä heijastuu työssä jaksamiseen

Seurakunnassa lähestytään työssä jaksamista kokonaisvaltaisesti. Käytössä on perhetaseajattelu, joka ottaa huomioon myös ihmistä kuormittavat työajan ulkopuoliset asiat.

– Perhetaseajattelu antaa eväitä tilanteisiin, joissa ihmisen elämässä tapahtuu jotain odottamatonta, hänen fyysistä tai henkistä terveyttään uhkaavaa tai heikentävää, joka ei välttämättä liity ollenkaan työhön. Kyse voi olla vaikka avioerosta, lapsen vakavasta sairastumisesta tai puolison joutumisesta auto-onnettomuuteen.

Tällaisia tilanteita ei onneksi juurikaan ole tullut, mutta jo tietoisuus siitä, että talossa huomioidaan erilaiset elämäntilanteet ja tullaan niiden suhteen vastaan, luo turvallisuuden tunnetta. Menettely koskee luonnollisesti kaikkia, olipa perheellinen tai ei.

– Ihminen voi tarpeen tullen tulla juttelemaan kanssani tilanteestaan. Me järjestelemme asioita sitten käytössämme olevalla keinovalikoimalla niin, että ihmiselle jää aidosti aikaa ja henkistä energiaa haastavan tilanteen kohtaamiseen ja prosessointiin. Kun vapaa-aika on tasapainoista, se myös tukee työssä jaksamista. Samalla tavalla kuin työhyvinvointi näkyy parempana fiiliksenä vapaa-ajalla, Ronimus tiivistää.

Tasapuolinen kohtelu kaikille

Myös seurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorilla Lauri Anttilalla on hyviä kokemuksia perhetaseajattelusta.

– Olin aiemmin nuoristyönohjaaja ja pidin työstäni, mutta kun oman perheen perustamisen myötä tuli tarve vähentää ilta- ja yötyötä, se oli mahdollista. Meillä on täällä yhteinen käsitys eri elämäntilanteiden vaikutuksesta työhön. Menetelmä on yhdessä sovittu, ja jokainen voi olla varma siitä, että se myös koskee kaikkia, Anttila sanoo.

Tämä juttusarja on tuotettu yhteistyössä Työelämä 2020 -hankkeen kanssa. Hanke kannustaa työpaikkoja rakentamaan Suomen työelämästä Euroopan parasta. Hanketta koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö.
Juttu julkaistaan kokonaisuudessaan Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 1/2019 ja näillä verkkosivuilla 5.2.2019.

Lue myös: Työn ja muun elämän yhteensovittaminen on työnantajankin etu

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje