Lyhyet

Miten teillä vietetään työturvallisuuspäivää 28. huhtikuuta?

| Teksti: Sanna Alajoki

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n organisoima työturvallisuuspäivä on 28. huhtikuuta, nyt 21:nnen kerran. Työturvallisuuspäivä on oiva keino pysähtyä miettimään oman työpaikan turvallisuuskysymyksiä.

UPM juhlistaa työturvallisuuspäivää ja turvallisuusviikkoa jakamalla yhtiön omat turvallisuuspalkinnot. UPM:n turvallisuuskulttuurissa on tapahtunut iso muutos kolmessa vuodessa, sillä yrityksen tapaturmataajuus on laskenut 70 prosenttia eli 15,2:sta 4,4:ään.

– Yksi palkintoluokka on edelläkävijöiden klubi (Frontrunner Club), jonka jäsenyys myönnetään erinomaisesta yleisestä työturvallisuustasosta ja UPM:n tavoitetason saavuttamisesta, kertoo UPM:n turvallisuuspäällikkö Matti Jakonen.

Klubiin pääsevät tuotantoyksiköt, jotka alittavat UPM:n asettaman tapaturmataajuustavoitteen. Yksiköissä ei saa olla sattunut vakavia tapaturmia. Vuonna 2015 klubissa oli 21 tuotantoyksikköä tai organisaatiota eri puolilta maailmaa.

Paras parantaja (Best Improver) -palkinto jaetaan myös vuosittain tunnustuksena merkittävästä kehityksestä turvallisuudessa sekä turvallisuuteen liittyvissä toiminnoissa. Yksiköissä ei saa olla sattunut vakavia tapaturmia ja yksikön turvallisuustulosten on oltava parempia kuin UPM:n tai kyseisen liiketoiminnan keskiarvon. Jokainen liiketoiminta-alue valitsee kriteerit täyttävistä yksiköistä parhaan parantajan. Liiketoimintojen omista voittajista valitaan kolme finalistia, ja johdon valitsema voittaja saa UPM parhaan parantajan arvonimen.

– Palkitsemiset ovat konsernissa iso tapahtuma. Sillä osoitetaan johdonkin sitoutumista turvallisuuteen. Toimitusjohtaja julkistaa voittajat, ja ylimmän johdon edustaja käy henkilökohtaisesti palkitsemassa Paras parantaja -arvonimen saaneen yksikön, sanoo Matti Jakonen.

UPM:n työturvallisuuspäivän vinkki on osa toimittaja Päivi Haaviston juttua 7 + 1 keinoa pyrkiä parempaan, joka on julkaistu Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 2/2016.

 

Työturvallisuuden hyvät tulokset toivat UPM:n toimitusjohtajalle Jussi Pesoselle Nolla tapaturmaa -foorumin vuoden 2016 Jorma Saari -tunnustuspalkinnon. Vuonna 2012 UPM:n työturvallisuustulokset olivat selkeästi alan keskiarvoa heikommat. Toimitusjohtaja Pesonen käynnisti UPM:ssä kolmivuotisen, konserninlaajuisen Työturvallisuuden ryhtiliike -ohjelman. Ryhtiliikkeen tavoite oli laskea tapaturmataajuus alle viiden, nyt tähdätään alle kolmen.

─ Johdon aito ja näkyvä sitoutuminen on ehdoton edellytys menestyksekkäälle turvallisuustyölle, sanoo Nolla tapaturmaa -foorumin ohjausryhmän puheenjohtaja, turvallisuuspäällikkö Jari Haijanen Sappi Europen Kirkniemen tehtaalta.

 

Myös Nolla tapaturmaa -foorumin sivuilta löytyy vinkkejä työturvallisuuden teemapäivään, aiheina työhyvinvointi, työmatkojen kuormittavuus ja työsuojelu.

 

 

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje