Lyhyet

Millaista työtä nuorella voi teettää?

| Teksti: Helinä Kujala

Kesätyökauden lähestyessä työnantajien on hyvä selvittää, millaisia töitä nuorilla voi teettää. Määräykset on hyvä pitää mielessä ympäri vuoden jo siitäkin syystä, että meneillään oleva ammatillisen koulutuksen uudistus tuo työpaikoille entistä enemmän työharjoitteluaan suorittavia opiskelijoita.

Työturvallisuuslain mukaan alle 16-vuotiaalla ei saa teettää vaarallisia töitä. Nuorelle vaarallisena työnä pidetään sellaista, jossa nuorta työntekijää itseään tai hänen työnsä takia muuta henkilöä saattaa uhata erityinen tapaturman tai terveyden menettämisen vaara.

16–17-vuotiaalla saa teettää sosiaali- ja terveysministeriön vaarallisten töiden esimerkkiluettelossa mainittuja töitä, jos työn turvallisuudesta on huolehdittu riittävästi. Vaarallisista töistä on ilmoitettava työsuojeluviranomaiselle. Lisäksi on määritelty erityisen haitallisia töitä, joita alle 18-vuotiaat eivät saa tehdä ollenkaan. Yötyö on alle 18-vuotiailta kielletty.

Aluehallintovirastossa odotetaan, että työnantajien ja oppilaitosten ilmoituksia nuorten työntekijöiden vaarallisista töistä tulee entistä enemmän, koska työllisyystilanne on parantunut ja työharjoittelu lisääntyy. Esimerkiksi Itä-Suomessa on avoimia työpaikkoja enemmän kuin kymmeneen vuoteen.

– Tästä syystä olemme hioneet ilmoitusten käsittelyprosessit kuntoon ja olemme valmiita kasvavaan ilmoitusten määrään. Nykyisen ilmoitusten määrän perusteella voi päätellä, että kaikista töistä ei ilmoituksia ole osattu tai muistettu tehdä, arvelee johtaja Markku Rautio Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelussa on ohje, miten nuorten työntekijöiden vaarallisista töistä tehdään ilmoitus.

(Lähteenä Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje