Monella työpaikalla on nostettu kädet pystyyn ja tyydytty nykyiseen melutasoon. Nyt työpaikoilta tarvittaisiin tahtoa työympäristön parantamiseen ja konevalmistajilta intoa kilpailla laitteiden meluttomuudella.

OLEN TYÖSKENNELLYT meluasioiden parissa koko työurani ja käynyt työpaikoilla lähes 30 vuotta. Työpaikoilla olen mitannut melutasoa ja keskustellut siitä, mitä mittaustulokset tarkoittavat, miten melualtistus syntyy ja mistä kuulovammat saavat alkunsa.

Tavoitteenani on ollut, että ihmiset saisivat olla terveinä töissä eikä kenellekään tulisi kuulovammaa vanhemmallakaan iällä. Vuosittain todetaan kuitenkin satoja uusia meluvammoja.

Vuosien kuluessa minulle on muodostunut vahva käsitys siitä, mikä meluntorjunnassa on vikana ja miksi melu ei vähene työpaikoilla.

Kaikki alkaa siitä, että melusta laaditut linjaukset eivät tue toisiaan riittävästi. Työympäristön kehittäminen vaatisi konetekniikan kehittämistä, ja konetekniikan parantaminen edellyttäisi uusia innovaatioita työpaikkojen melun vähentämiseksi turvalliselle tasolle. Innovaatioita syntyisi, jos työpaikat haluaisivat kehittää työympäristöään ja esittäisivät siihen liittyviä toiveita.

TYÖSUOJELUTARKASTAJAT paimentavat työpaikkoja noudattamaan lakia. Tässä yhteydessä riittää, että melualtistumiset tiedetään ja sen pohjalta on laadittu dokumentti, jossa on mainittu meluntorjunta sekä se, että työpaikalla on käytössä kuulonsuojaimia. Kun työsuojelukoulutuksissakin vielä kerrotaan lain kirjaimen mukaisesti, että kuulon suojelemiseksi viimeinen keino ovat kuulonsuojaimet, työpaikalle jää valheellinen uskomus, että suojaimia käytettäessä kaikki mahdollinen on tehty. Meluntorjunta käytännössä unohdetaan.

Markkinavalvonnallekin riittää, että konevalmistaja on arvioinut riskit ja ilmoittaa käyttöohjeissaan, millaisia turvallisuusasioita koneen käyttämisessä on huomioitava, ja että koneen kyljestä löytyy CE-merkki. Käytännössä valmistaja kertoo melutason käyttäjän paikalla tai äänitehotason ja antaa suosituksen kuulonsuojainten käyttämisestä.

Koneiden melutason vertailu jää ostajan harteille. Ostajat ovat maallikoita, joten ilman asiantuntevaa apua heidän on hyvin vaikea valita meluttominta vaihtoehtoa. Työpaikoilla ollaankin antauduttu. Kuvitellaan, että kuulonsuojaimet poistavat ongelmat.

Toisin sanoen meluntorjunta ei kiinnosta eikä huoleta ketään muita kuin meitä työhygienian asiantuntijoita.

Tästä kaikesta johtuu, että turvallisuustietoisuus jämähtää nykytasolle eikä mitään kehittämistä tapahdu – ellei suunta muutu.

JOTTA SUUNTA muuttuisi, pitäisi noudattaa jatkuvan parantamisen periaatteita: Työpaikoilta tulisi löytyä tahtoa työympäristön parantamiseen ja vaateita konevalmistajille meluttomammasta tekniikasta. Konevalmistajien puolestaan tulisi tavoitella kilpailuetua meluttomuudella.

Työpaikkojen meluntorjuntaohjelmiin tulisi aina liittää mukaan tulevaisuuden usko, että joskus meillä on nykyistä parempi ja meluttomampi tekniikka. Ja kun se saadaan käyttöön, saavutetaan kuulolle turvalliset työpaikat. Muussa tapauksessa ”vision zero” – nolla haitallista altistumista melulle – on utopiaa ja meluvammat vain lisääntyvät.

Tulevaisuus näyttää, säilyykö hyväkuuloinen Homo sapiens vai syntyykö jossain ”kovakorvainen” ihmisen evoluutiomuoto Homo industrialis, jolle melu on elinehto ja hyvä kuulo poikkeuksellinen kyky.

 

Kirjoittaja Tapani Ollila on Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija. Kirjoitus on aiemmin julkaistu Työterveyslaitoksen blogissa.