Lyhyet

Liikkuminen lapsena heijastuu työuraan

| Teksti: Helinä Kujala

Lapset, jotka harrastavat aktiviisesti liikuntaa, kiinnittyvät aikuisena työmarkkinoille paremmin kuin vähän liikkuvat ikätoverinsa. Tämä ilmeni Jaana Karin väitöstutkimuksesta, jossa hän tarkasteli liikunnan yhteyttä koulutus- ja työurien kehitykseen.

Tutkimuksen mukaan liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla oli peruskoulun päättyessä parempi koulumenestys ja aikuisena korkeampi koulutustaso ja suuremmat ansiotulot kuin vähän liikkuneilla. Heillä oli myös keskimäärin vähemmän työttömyyskuukausia vuodessa.

– Tutkimustuloksissa on huomioitu monia tekijöitä, kuten syntymäkuukausi, lapsen terveys, vanhempien koulutustaso ja perheen tulot. Nämä tekijät eivät poista lapsuuden liikunta-aktiivisuuden yhteyttä myöhempiin koulutus- ja työuriin, Kari kertoo.

– Arviolta vain noin kolmannes suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisesti vähintään tunnin päivässä. Liikunnan merkitykset terveydelle ovat laajasti tunnettuja. Tutkimus nostaa esiin, että lapsuusiän liikunnalla voi olla kauaskantoisia seurauksia myös koulutus- ja työurien näkökulmasta.

Jyväskylän yliopistossa tehty väitöskirja on taloustieteen alalta. – Osaava, tuottava ja hyvinvoiva työväestö on yksi talouskasvun perusta. Taloustieteellisestä näkökulmasta kyse voikin olla siitä, että liikuntaan panostaminen toimii investointina, jonka tulokset näkyvät niin koulumenestyksessä, koulutustasossa kuin työurillakin, Kari toteaa.

(Lähteenä Jyväskylän yliopiston tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje