Kattoasentaja loukkaantui vakavasti – työnantajalle sakot

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Kattofirman asentaja liukastui omakotitalon katolla, putosi alas yli kuuden metrin korkeudelta ja loukkaantui vakavasti. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi työnantajan, Hämeen Laaturemontti Oy:n, 13 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi yrityksen yksikön päällikkö sai 30 päiväsakkoa ja työkohteessa työnjohtajan tehtävässä toiminut kattoasentaja kahdeksan päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta.

Tapaturmaan joutunut kattoasentaja oli noussut sateen kastelemalle, jyrkälle katolle asentamaan piipun pellityksiä. Hänellä oli yllään turvavaljaat, joita hän ei ollut vielä kiinnittänyt mihinkään. Kiivetessään katon harjan suuntaan hän oli liukastunut uudella peltikatteella, liukunut katon reunalle ja siitä edelleen katon reunaan asetetun suojakaiteen alitse alas maahan.

Asentajan lantioon, ranteeseen ja kylkiluihin tuli useita leikkaushoitoa vaatineita luunmurtumia, ja hänen munuaisiinsa tuli repeytymä. Hän oli vammojen vuoksi sairauslomalla noin vuoden.

Työmaalla oli laiminlyöty putoamissuojauksesta annettuja työturvallisuusmääräyksiä. Turvavaljaiden käyttö oli paljolti jätetty asentajien omaan harkintaan. He käyttivät katolle noustessaan ja tarvikkeita kuljettaessaan puutteellisesti kiinnitettyjä nojatikkaita, joissa ei ollut liukuesteitä. Myöskään katon reunalle asennettu suojakaide ei ollut turvallinen.

Sakkojen lisäksi yrityksen ja työnjohtajien on maksettava kattoasentajalle yhteisvastuullisesti korvauksia kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 13 000 ja kosmeettisesta haitasta 200 euroa. Lisäksi yrityksen maksettavaksi tuli noin 2 000 euroa oikeudenkäyntikuluja. Säästyneiden telinevuokrien hinnaksi arvioitiin lähes 300 euroa, minkä summan yritys menettää valtiolle.

Tapaturma sattui Korpilahdella huhtikuussa 2016. Rangaistuksen suuruuteen vaikutti se, että sama yritys on saanut vastaavanlaisen tuomion kahdesti aiemminkin muutaman vuoden aikana.

(Lähteenä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Yksi kommentti aiheesta “Kattoasentaja loukkaantui vakavasti – työnantajalle sakot

  1. Erittäin ikävä ja valitettava tapaus niin työntekijän, että myös työnantajan kannalta.

    Yleisesti ottaen työn haitat- ja riskitekijät tulee aina ensisijaisesti torjua teknisesti. Henkilönsuojaimet ovat aina toissijainen keino teknisten toimenpiteiden jälkeen.

    Kattotöissä korkealta tippuminen tulee ensisijaisesti estää teknisin toimenpitein kuten asianmukaisin turvakaitein tai telinein. Jos näiden toteuttaminen ei ole teknisesti mahdollista, putoamissuojainten käyttö on aina toissijainen keino.

    Putoamissuojainten käyttö edellyttää käyttäjien kouluttamista ja suojainten käytön hallintaa myös hätätilanteessa.

    Työn haitta- ja vaaratekijöiden tunnistamisessa, suojainten valinnassa ja käytön opetuksessa ja ohjauksessa on tarvittaessa käytettävä asiantuntijan apua.

    Turvallisten väliaikaisten kiinnityspisteiden toteutuksessa kannattaa kysyä neuvoa osaavalta putoamissuojainten valmistajalta tai maahantuojalta.

    Putoamissuojainten valmistajat ja maahantuojat järjestävät kiipeilykoulutuksia, joissa pääsee turvallisissa ja valvotuissa olosuhteissa kokeilemaan erilaisia ratkaisuja ja testaamaan erilaisten järjestelmien toimivuutta käytännössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *