Lyhyet

Into ja ymmärrys kehittää henkilöstöä on vähissä, sanoo Deloitte

| Teksti: Kirsi Väisänen

Yrityksissä on haasteita ymmärtää, minkälaista osaamista tarvitaan menestymiseen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Niinpä yritykset investoivat ennemmin teknologiaan kuin kokonaisvaltaiseen osaamisen kehittämiseen.

Deloitte kysyy vuosittain HR- ja liiketoimintajohtajien mielipiteitä laajassa kansainvälisessä selvityksessään. Global Human Capital Trends -raportin mukaan kolme neljästä suomalaisesta vastaajasta pitää uuden osaamisen lisäämistä yrityksen menestymisen kannalta tärkeänä.

Kuitenkin jopa 61 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista HR- ja liiketoimintajohtajista on epätietoisia, kuinka henkilöstöä tulisi kehittää. Vaikka uuden osaamisen yhteys tuloksentekokykyyn tunnistetaan kiistatta, organisaatiot investoivat ennemmin teknologiaan.

Deloitten tutkimuksen mukaan vain 17 prosenttia suomalaisista yritysjohtajista odottaa yrityksensä lisäävän huomattavasti investointeja työvoiman jatkuvaan uudistamiseen seuraavien kolmen vuoden aikana.

– Luku on varsin alhainen, vaikka tutkimus on tehty ennen koronapandemian puhkeamista. On huolestuttavaa, miten epävarma taloudellinen tilanne vaikuttaa henkilöstön kehitysinvestointeihin lähivuosina, sanoo Deloitten Human Capital -palveluista vastaava Asko Kauppinen.

Tunneäly ja muutoksessa luoviminen korostuvat

Deloittella peräänkuulutetaan työntekijöiden ja yritysten kykyä luovia yhä vaikeammin ennakoitavassa työelämässä. Vaikka työyhteisö tukee henkilöstöä kouluttamalla, yksilön oma kyvykkyys muutostilanteessa korostuu muutosvauhdin ollessa nopea. Perinteisen asiaosaamisen sijaan nousussa ovat nyt tunneäly, hiljaisen tiedon jakaminen, verkostoitumistaidot ja asiakasymmärrys.

– Suomalaisissa yrityksissä mietitään kyllä teknisten taitojen kehittämistä, mutta olemme jäljessä siinä, mitä osaamista oikeasti tarvitaan. Varmasti taustalla näkyy, että suomalainen yritysmaailma on ollut perinteisesti hyvin insinöörivaltainen. Edelleen esimerkiksi tekoälyn hyödyntämisestä puhuttaessa katse kääntyy teknologiaan eikä siihen, miten työntekijöiden osaamisen tulisi kehittyä, jotta teknologiasta saadaan kaikki hyöty irti, sanoo Kauppinen.

 

Henkilöstöjohtamisen trendit vuonna 2020

Kansainväliseen Deloitten selvitykseen vastasi lähes 9 000 liiketoiminta- ja HR-johtajaa ja -asiantuntijaa. Suomessa tärkeimmäksi henkilöstöjohtamisen ja työn tulevaisuuden trendeiksi nimettiin seuraavat: 1) henkilöstön hyvinvointi, 2) yhteenkuuluvuus, 3) uuden osaamisen kehittäminen, 4) HR:n muuttuva rooli ja 5) tiedolla johtaminen.

Deloitten vuosittaiseen Global Human Capital Trends -kyselyyn vastasi lähes 9 000 HR- ja liiketoimintajohtajaa 119 maasta. Suomessa kyselyyn vastasi 99 HR- ja liiketoimintajohtajaa sekä asiantuntijaa eri toimialoilta.

Teksti: Kirsi Väisänen

Lähde: Deloitten lehdistötiedote Yli puolet suomalaisista työnantajista ei tiedä, miten henkilöstön osaamista tulisi kehittää 19.5.2020

Raportti

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje