Toisin kuin saattaisi kuvitella, työmäärän liiallisuus ei ollut kunnissa syynä työuupumukseen, vaan sitä aiheuttivat esimiehen tuen puute ja johtajuusongelmat. Tutkimus myös osoittaa työuupumuksen olevan ilmiö, johon ei suhtauduta riittävän vakavasti.

 

Neljä näkemystä työuupumuksesta

Summanen haastatteli kolmen kunnan johtoryhmän jäseniä työuupumuksesta. Pyydetyistä 17 johtajasta 16 antoi suostumuksensa haastatteluun, ja lopulta 14 haastattelua päätyi lopulliseen tarkasteluun. Summanen tyypitteli haastatellut kertomustensa perusteella neljään ryhmään: kiistäjiin, sinnittelijöihin, selviytyjiin ja puolustajiin.

Peräti puolet haastatelluista oli selviytyjiä, jotka olivat itse kokeneet työuupumuksen. Summasen tyypittelyn mukaan selviytyjä uskoo työuupumuksen olevan vakava sairaus. Hän tunnistaa työuupumuksen vaikutukset elimistöönsä, hyvinvointiinsa ja johtamistyöhönsä.

Selviytyjän näkemyksen mukaan työuupumus on kollektiivinen, koko johtoryhmää koskeva ongelma. Samoin kokee myös puolustaja. Puolustaja ei itse koe työuupumusta, mutta suhtautuu myötätuntoisesti työuupuneisiin ja haluaa tukea heitä. Puolustaja pitää työuupumuksesta aiheutuvaa sairauslomaa tarpeellisena ja hyväksyttävänä siinä missä muutakin sairauslomaa.

Kiistäjäksi tutkimuksessa luokiteltu henkilö uskoo, että on olemassa vain normaalia uupumusta tai väsymystä. Hän pitää työuupumusta yksilön omana ongelmana ja katsoo, että vastuu työuupumuksesta on ihmisellä itsellään, ei esimiehellä eikä organisaatiolla.

– Työuupumusilmiön kiistäjät katsovat, että työstä kuuluukin väsyä ja uupua. Jotkut heistä totesivat, että toiset vain kestävät paremmin työkuormitusta, Summanen sanoo.

Sinnittelijäksi luokiteltu tunnistaa työuupumuksen ja sen vaikutukset elimistöönsä, hyvinvointiinsa ja johtamistyöhönsä, mutta haluaa salata työuupumuksensa. Hän myös tunnistaa itsensä sairaaksi, mutta ei koe voivansa jäädä sairauslomalle.

Johtajat sinnittelevät ja vaikenevat

Haastattelujen aikana Summanen yllättyi siitä, että sinnittelijöitä oli johtajissa niin paljon. Heissä oli niitä, jotka kokevat, etteivät voi jäädä pois töistä sairauslomalle.

– Johtoryhmän jäsenet työskentelevät kovien tulospaineiden ja uusien organisaatiomuutosten keskellä. Organisaatiomuutokset ovat lähes jatkuvia kunta-alalla, ja työuupumuksesta johtuva sairausloma saattaisi antaa työnantajalle kuvan, että henkilö ei jaksa eikä selviydy johtotehtävissä. Se voisi mahdollisesti olla esteenä tulevissa johtotason rekrytoinneissa, Summanen selvittää.

– Työuupumus jää usein tunnistamatta. Siitä ei myöskään puhuta työyhteisön kesken, hän toteaa.

Tutkimukseen haastatellut olivat sanoneet, että johtoryhmissä saatettiin joskus keskustella työntekijöiden työuupumuksesta, mutta vaiettiin kokonaan johtoryhmän jäsenten omista jaksamisongelmista ja työnkuormituksesta, vaikka ne olivat olleet selvästi kokouksissa nähtävissä.

Työuupumuksen vuoksi sairauslomalla olevien johtoryhmän jäsenten työtehtäviä jaettiin muille ryhmän jäsenille. Työuupumuksesta johtunutta sairauslomaa ei kuitenkaan ääneen mainittu. Poissaolojen seurauksena jäljelle jääneiden työmäärä kasvoi, koska johtoryhmän jäsenten tehtäviä ei voi jakaa organisaatiossa alemmille esimiehille.

Tutkimuksen tulosten mukaan on selvää, että johtoryhmän jäsenet eivät voi tai halua vapaasti ilmaista työuupumustaan. Vaikeneminen ei ole ongelmatonta, koska seuraukset kohdistuvat sekä johtajaan että johtajuuden vuorovaikutukseen ja sitä kautta koko organisaatioon.

Työuupumus ei ole yksilön ongelma

– Työuupumus nähdään helposti yksilön ongelmana, vaikka työturvallisuuslain mukaan esimiehen on siihen puututtava. Lisäksi väsynyt esimies voi heijastaa herkästi pahoinvointiaan oman vastuualueensa suuntaan, Summanen muistuttaa.

Moni haastatelluista kertoi havainneensa huonoa henkilöstöjohtamista työpaikallaan. Tämä näkyi muun muassa siinä, että johtoryhmän jäsenet eivät saaneet tukea esimiehiltään ongelmissaan. Esimiehen tuen puute nähtiinkin suurimpana syynä uupumisongelmiin.

Summanen toivoo, että johtoryhmän jäsenet alkaisivat puhua avoimesti omasta jaksamisesta, hyvinvoinnista, työn imusta ja työuupumuksesta. Hän kannustaa työyhteisöjä avoimuuteen ja miettimään yhdessä, mitä voitaisiin tehdä, jos joku johtoryhmän jäsen näyttää uupuvan.

– Uskon, että he huomaisivat, että he eivät ole yksin asian kanssa. Apua voisi löytyä esimiehen tuen lisäksi esimerkiksi työyhteisön yhteisestä keskustelusta, vertaisryhmistä ja työnohjauksesta. Työterveyshuollon asiantuntijoiden kanssa tehtävän yhteistyön edistäminen olisi hyväksi. Myös omaa työtä voisi tuunata.

 

KTM Annemaija Summasen väitöskirja “Kuntien johtoryhmän jäsenten työuupumuskertomuksia. Kiistäen, sinnitellen, selviytyen vai puolustaen” julkaistiin Jyväskylän yliopiston julkaisusarjassa.