Hoitajien selkäkipua ehkäistään neuvonnalla ja lihaksia vahvistamalla

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Hoitohenkilöstöllä on monia muita ammattiryhmiä enemmän alaselkäkipuja. Jotta vaivat eivät pitkity, tarvitaan vaikuttavia toimintamalleja ja varhaista puuttumista. Se on tärkeää uhkaavan hoitajapulankin vuoksi.

Kertaviikkoinen lihaskuntoharjoittelu yhdistettynä neuvontaan osoittautui vaikuttavaksi menetelmäksi selkäkipujen ehkäisyssä.

Yli 200 hoitotyöntekijää Tampereen kaupungin terveystoimesta ja yliopistollisesta sairaalasta osallistui UKK-instituutissa toteutettuun kolmivuotiseen selkäkivun ehkäisytutkimukseen (NURSE). Osallistujien työ oli fyysisesti raskasta, ja heillä oli ollut ajoittaista tai toistuvaa alaselkäkipua.

– Kunta-alalla selkäkivusta johtuvia sairauspoissaoloja on eniten sairaanhoitajilla ja lähihoitajilla, ja poissaolojen määrä kasvaa edelleen. Sairauspoissaolojen vähenemisestä hyötyy paitsi työntekijä myös työnantaja, joka Suomessa maksaa lyhytaikaiset, alle 11 päivän sairauspoissaolopäivien kustannukset, tutkimuksen vastaava tutkija Jaana Suni sanoo.

Pelkkä neuvonta ei auta

Tutkimuksessa mukana olleet hoitajat jaettiin neljään ryhmään. Yksi ryhmistä osallistui pelkästään selkäneuvontaan, toinen lihaskuntoharjoitteluun. Yksi ryhmistä osallistui molempiin, ja lisäksi mukana oli vertailuryhmä.

Hoitajat tekivät lihaskuntoharjoittelua osin ohjatusti ja osin omatoimisesti. Lisäksi he osallistuivat keskimäärin viiteen ryhmämuotoiseen selkäneuvontakäyntiin puolen vuoden aikana.

– Se vähensi selkäkivun voimakkuutta, häiritsevyyttä, kipuun liittyvää pelkokäyttäytymistä sekä sairauspoissaolopäiviä, Suni toteaa.

Selkäkivun voimakkuus ja häiritsevyys työssä vähenivät merkittävästi vain ryhmässä, joka lihaskuntoharjoittelun lisäksi sai neuvontaa. Pelkällä selkäneuvonnalla ei yksinään ollut vaikuttavuutta.

Työhön liittyvä kivun pelko väheni sekä yhdistelmä- että lihaskuntoryhmässä ja fyysiseen aktiivisuuteen liittyvä kivun pelko ainoastaan lihaskuntoryhmässä.

Selkäkivuista koituvat kustannukset pienenivät yhdistelmäryhmään osallistuneilla, koska lääkäri-, terveydenhoitaja- ja fysioterapeuttikäynnit vähenivät. Myös sairauspoissaolopäiviä kertyi heillä vuodessa merkittävästi vähemmän toiseen ryhmään verrattuna.

Lähde: UKK-instituutin tiedote 19.12.2018
Kuva: Shutterstock

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *