Lyhyet

Häirinnästä toimitusjohtajalle sakot ja yhtiölle 30 000 euron yhteisösakko

| Teksti: Sanna Alajoki

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Helsingissä toimivan muotiliikkeen toimitusjohtajan 40 päiväsakon eli liki 10 300 euron sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Yritys sai lisäksi 30 000 euron yhteisösakon. Toimitusjohtaja ja yhtiö velvoitettiin maksamaan työntekijälle myös loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä vahingonkorvauksena 3 500 euroa.

Oikeuden mukaan työntekijän esimiehenä toiminut toimitusjohtaja oli käyttäytynyt työntekijää kohtaan epäasiallisesti noin puolentoista vuoden ajan. Toimitusjohtaja oli muun muassa nimitellyt tätä halventavasti ja arvostellut tarpeettomasti. Lisäksi hän oli antanut palautetta nolaamalla ja toistuvasti moittinut työntekijää kovaäänisesti työkavereiden sekä asiakkaiden kuullen.

Oikeus katsoi, että toimitusjohtaja aiheutti työntekijälle haitallista kuormittumista ja vaaransi tämän terveyden. Työntekijä joutui jäämään sairauslomalle ja lopulta irtisanoutumaan työsuhteesta.

Työntekijä oli ottanut epäasiallisen kohtelun puheeksi toimitusjohtajan kanssa useaan otteeseen. Toimitusjohtaja ei kuitenkaan suostunut selvittämään asiaa eikä muuttamaan käytöstään. Lopulta myös työterveyshuolto oli yhteydessä työnantajaan ja ehdotti tapaamista sekä asian selvittämistä. Työnantaja ei suostunut tähän.

Työturvallisuuslain mukaan työnantajan tulee puuttua häirintään heti saatuaan siitä tiedon. Jos työnantajan edustaja itse menettelee epäasiallisesti, tulee hänen ryhtyä toimiin epäasiallisen kohtelun lopettamiseksi heti ilman, että hän saa siitä erikseen tiedon. Oikeus katsoi, että tässä tapauksessa teon moitittavuutta lisäsi se, että työnantaja ei ryhtynyt toimenpiteisiin vielä konkreettisten yhteydenottojenkaan jälkeen.

Työturvallisuuslain mukaan työntekijän velvollisuus on tuoda häirintä työnantajan tietoon. Jos häiritsijä on esimies, työntekijän tulee ilmoittaa asiasta tämän esimiehelle. Pienellä työpaikalla häirintää voi olla vaikeaa poistaa omin voimin.

“Erityisen hankalia ovat tilanteet, joissa kyseessä on pieni työpaikka ja häiritsijä on ylin esimies, joka ei suostu muuttamaan käytöstään. Jos asian selvittäminen ei työpaikalla etene ja häirintä jatkuu, työntekijän kannattaa ottaa hyvissä ajoin yhteyttä työsuojeluviranomaiseen”, neuvoo työsuojelulakimies Tanja Välke Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

 

(Lähteenä Etelä-Suomen työsuojelun vastuualueen tiedote.)

 

Vastaava tuomio uutisoitiin TTT-lehden verkkosivuilla kesäkuussa: 15 vuotta jatkunut häirintä toi toimitusjohtajalle vankeusrangaistuksen

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje