Lyhyet

Elementtiasentaja loukkaantui vakavasti – yrityksille ja työnjohtajille sakot

| Teksti: Helinä Kujala

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut elementtiasennuksiin erikoistuneen yrityksen 20 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Saman suuruisen sakkorangaistuksen sai rakennustyömaan päätoteuttajana toiminut yhtiö. Lisäksi molempien yhtiöiden työnjohtajat tuomittiin 60 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.

Kyse on elementtiasennuksessa sattuneesta työtapaturmasta, jossa aliurakoitsijan työntekijä putosi noin viiden metrin korkeudesta ja loukkaantui vakavasti. Hän oli ollut asentamassa betonisia kuorilaattoja deltapalkkien eli välipohjarakenteissa käytettävien palkkien varaan, kun yksi palkeista oli pyörähtänyt kesken asennuksen. Tämän seurauksena palkkiin asennettava kuorilaatta oli pudonnut, samoin kuin laattaan valjailla kiinnitettynä ollut asentaja. Tapaturma sattui Helsingissä maaliskuussa 2016.

Asennustyössa on noudatettava kirjallista suunnitelmaa

Pyörähtänyt deltapalkki oli edellisen työvaiheen aikana jäänyt erehdyksessä hitsaamatta, eikä palkkeja ollut myöskään erikseen tuettu. Käräjäoikeus katsoi, että päätoteuttajan ja aliurakoitsijan edustajat olivat poikenneet elementtien asennussuunnitelman ja ohjeiden mukaisesta työtavasta, kun he olivat päättäneet jättää käyttämättä palkkien tuentaa laattojen asennuksen yhteydessä.

Päätoteuttaja ei myöskään ollut huolehtinut siitä, että suunnitelmasta poikkeamiselle on rakennesuunnittelijan hyväksyntä ja että suunnitelman muutos on kirjallisena työmaalla.

Lisäksi käräjäoikeus totesi, että molempien yritysten edustajat olivat ennen kuorilaattojen asennusta jättäneet varmistamatta, että deltapalkkien kiinnitykset oli tehty asianmukaisesti. Siksi palkin hitsauksen puuttuminen oli jäänyt huomaamatta.

Työsuojelun lakimies Maija Nikkanen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että elementtien asennustyössä on noudattava kirjallista suunnitelmaa, joka on pidettävä nähtävänä työmaalla. Jos suunnitelmasta joudutaan poikkeamaan, muutosten vaikutukset työturvallisuuteen on arvioitava ennen töiden jatkamista.

(Lähteenä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje