Työturvallisuus

Astmaa ja nuhaa kauneusalan liimoista

| Teksti: Päivi Haavisto | Kuva: Thinkstockphotos

Ripsien pidennyksiin käytettävä syanoakrylaattiliima on aiheuttanut viisi ammattiastmaa kolmessa vuodessa, ilmenee Työterveyslaitoksen ammattitautiselvityksistä. Lisäksi ainakin neljällä henkilöllä on todettu ammattinuha ilman astmaa.

Sairastuneet ovat saaneet oireita usein jo lyhyen, muutaman kuukauden tai vuoden, työskentelyn jälkeen. Ensimmäinen merkki on tyypillisesti vesinuha ja nenän tukkoisuus.

Myös asiakkaille on tullut akrylaattiallergioita ripsienpidennysten tai rakennekynsien käytön seurauksena.

Työterveyslaitos suosittelee, että työntekijä pukee hengityksensuojaimen, kun hän on asettanut asiakkaalle alaluomien suojalaput ja pyytänyt häntä sulkemaan silmät. Ripsienpidennyksen lopussa työntekijä voi ennen suojaimen riisumista siivota roskat kannelliseen astiaan, korjata liiman pois ja tuulettaa työtilan. Vasta tämän jälkeen hän kehottaa asiakasta avaamaan silmät.

Myös iho voi ärsyyntyä akrylaatista. Tavallisimmin ihottumat ilmenevät käsissä, käsivarsissa tai kasvoilla.

Rakennekynsien ja ripsienpidennysten teossa suositellaan nitriilikumisia kertakäyttöisiä kemikaalisuojakäsineitä ja niiden alle polyeteenikäsineitä. Toinen vaihtoehto on kaksinkertaiset neopreenikäsineet. Nämä yhdistelmät antavat pari minuuttia kestävän suojan.

Akrylaatit läpäisevät suojakäsineitä nopeasti, joten käsineet on vaihdettava heti, jos ne tahriutuvat.

Toimittaja Päivi Haaviston laajempi uutinen Liiman vaarat yllättivät kauneusalan on julkaistu Työ Terveys Turvallisuus-lehdessä 5/2015.

 

Työterveyslaitoksen tiedote aiheesta on julkaistu TTT-lehden jutun ilmestymisen jälkeen 5.11.2015. Löydät tiedotteen täältä.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje