HMtyoelama2020Aidosti arvoihin perustuva tekeminen näkyy ja kuuluu jokaisessa päivässä. Suomen Hennes & Mauritzissa vahvaa me-henkeä vaalitaan arjessa monin tavoin.

Hennes & Mauritzin myymälässä Helsingin Aleksanterinkadulla käy aamuauringon innoittama kuhina. Kevät on saapunut etuajassa, ja uudet tuotteet ja keveämmät kuosit vetävät puoleensa.

Myyjä Heta Louhimo tervehtii hymyillen. Louhimo, 21, on työskennellyt yrityksessä vuoden. Työsuhde alkoi kesätyöntekijänä, ja se vakinaistettiin myöhemmin. Juuri nyt ilmassa on jotain ihan uutta, sillä Louhimo pääsi Tukholmassa käydyn koulutuksen jälkeen avaamaan Suomen ensimmäistä miesten myymälää.

– Meillä on motivoiva ja kannustava yrityskulttuuri. Etenemismahdollisuudet ovat hyvät, jos on kiinnostunut kouluttautumaan vaikkapa visualistiksi tai osastopäälliköksi. Työnantaja antaa tuen ja tarjoaa tarvittavat eväät, hän kertoo.

 

Tittelit nurkkaan

Jos Heta Louhimon pitäisi valita yksi H&M:n kulttuuria kuvaava sana ylitse muiden, se olisi luottamus.

– Meihin luotetaan, ja meille annetaan vastuuta. Saamme toimia hyvinkin itsenäisesti, mutta tukea tulee aina tarvittaessa. Esimiesten ei tarvitse vahtia tekemisiämme, koska he voivat luottaa siihen, että hoidamme työmme.

Tässä talossa työntekijöistä välitetään ja heitä arvostetaan. Louhimon mukaan ilmapiiri on ystävällinen ja tasa-arvoinen. Kun tittelit on heitetty nurkkaan, ihmiset voivat puhua keskenään avoimesti.

Heta Louhimo arvostaa myös työnantajansa joustavuutta. Esimerkiksi muutaman viikon lukuvapaa kesän pääsykokeisiin onnistui jouhevasti.

– Töihin on kiva tulla. Parasta ovat työkaverit ja rento ilmapiiri. Täällä puhalletaan yhteen hiileen.

 

Arvopeliä aamulla

Viestintävastaava Tiina Miettinen sanoo Louhimon edustavan mainiosti yrityksen kulttuuria. Kulttuuri syntyy arvoista, jotka ohjaavat kaikkea toimintaa. Miettisen mukaan yritystä on johdettu arvoilla sen perustamisesta eli vuodesta 1947 alkaen.

Arvot ovat koko ajan esillä. Niistä puhutaan esimerkiksi aamustarteissa, joita pidetään ennen myymälän avautumista joka aamu. Välineenä käytetään muun muassa arvopeliä.

– Kun työntekijä saa käteensä laminoidun arvokortin, hän kertoo muille omin sanoin, mitä kortin osoittama arvo hänelle merkitsee. Näin arvot tulevat läheisiksi ja osaksi omaa työtä, Miettinen kuvailee.

 

Aina vain paremmin

Arvoihin kuuluu sekin, että työntekijät ovat yhtä tiimiä ja toimivat kustannustietoisesti. Suorat kanavat ja avoin mieli -arvo pitävät huolen siitä, että palautetta annetaan ja kaikesta puhutaan.

Yrittäjähenkisyys kannustaa toimimaan itsenäisesti ja yritteliäästi. Liiketoimintaa ja työympäristöä kehitetään jatkuvilla parannuksilla. Jokainen työntekijä voi tuoda esiin oman näkemyksensä mistä tahansa asiasta tai epäkohdasta sekä ajatuksensa siitä, miten asia voitaisiin tehdä fiksummin.

– Esimerkiksi nykyisin maailmanlaajuisesti käytössä oleva esillepano-ohjeistus on saanut alkunsa yhden visualistin pohdinnasta. Hän halusi selvittää, miten brändi välittyisi kaikkialla samalla tavalla. Ideat voivat olla pieniä tai suuria, mutta kantava voima on tehdä työstä jatkuvasti entistä parempaa, viestintävastaava Miettinen tuumii.

 

Myyjästä maapäälliköksi

Arvoista kuudes liittyy siihen, minkä Heta Louhimo nosti ykköseksi: yrityksessä uskotaan ihmiseen. Työntekijöille annetaan vastuuta ja heihin luotetaan. Henkilöstölle annetaan tavoite ja valtaa päättää, miten se saavutetaan.

– Tästä päästäänkin urakiertoon, motivointiin, kannustamiseen ja mahdollisuuksien tarjoamiseen. Lähes kaikki työntekijämme ovat aloittaneet myyjinä, mukaan lukien maapäällikkömme, joka päätyi nykyiseen pestiinsä 14 työtehtävän kautta, Tiina Miettinen selvittää.

Miettinen aloitti itsekin työnsä myyjänä. – Tehtävästä toiseen siirtyminen on helppoa myös kansainvälisesti. Kyse on ennen kaikkea työntekijän omasta motivaatiosta ja oma-aloitteisuudesta.

– Olemme aloittaneet niin sanotut Star-valmennukset, joissa työntekijä pääsee kokeilemaan pariksi kuukaudeksi toisen työtä. Valmennuksen jälkeen hän palaa omiin hommiinsa, mutta hän on oppinut jotain uutta ja saanut eväitä mahdollisesti tulevaisuudessa häämöttäviin uusiin tehtäviin.

 

Tulevaisuuden tähdet

Ruotsalainen, kansainvälisesti toimiva vähittäiskaupan konserni rantautui Suomeen vuonna 1997. Nykyisin H&M-myymälöitä on yhteensä 56 eri puolilla Suomea. Työntekijöitä on reilusti yli tuhat. Nuorekkaan työyhteisön keski-ikä on 27 vuotta.

– Usein ajatellaan, että nuoret vaihtavat lennosta työpaikasta toiseen, mutta meillä vaihtuvuus on pieni alan yleiseen tasoon nähden. Olemme siitä erittäin ylpeitä, Tiina Miettinen toteaa.

– Etsimme tulevaisuuden tähtiä, jotka jakavat arvomme ja näkevät uran meillä mahdollisuutena. Haluamme olla työnantajana työntekijän valinta.

Osaamisen ja me-hengen kehittämisestä pidetään huolta esimerkiksi neljä kertaa vuodessa pidettävillä teemallisilla Hymyviikoilla. Niiden aikana satsataan hyvinvointiin, terveyteen, arvoihin tai palautteen antamiseen. Myyjien iloksi myymälässä voi aamulla olla vaikkapa puuro- tai smoothiebaari.

 

Heti listan kärkeen

Työtyytyväisyyttä mitataan henkilöstökyselyin ja esimiesarvioinnein. Käytännön mittareilla seurataan muun muassa henkilökunnan vaihtuvuutta ja sairauspoissaoloja. Tuloksia käsitellään ja tavoitteiden toteutumista seurataan henkilökunnan kanssa kuukausittain. Näin jokainen tietää, missä mennään, ja korjausliikkeitä tehdään tarpeen mukaan.

Great Place to Work 2015 -tutkimuksessa Suomen H&M pomppasi heti ensimmäisellä osallistumiskerrallaan suurten organisaatioiden sarjan kakkoseksi.

– Tutkimuksen tuloksista kaksi kolmasosaa perustuu henkilökunnan palautteeseen. Olemme todella iloisia tuloksista. Tutkimuksen tekijät pitivät valtteinamme arvoja, tiimihenkeä, uramahdollisuuksia, vastuullisuutta sekä toimistoväen ja myyjien välitöntä kanssakäymistä, Tiina Miettinen kertoo.

Palataan vielä arvoihin, joista seitsemäs peräänkuuluttaa yksinkertaisia ratkaisuja.

– Tämä on helppo ymmärtää, sillä yksinkertaisilla ratkaisuilla on tapana toimia.

 

Teksti: Sari Okko

Kuva: Matti Hietala. Kuvassa viestintävastaava Tiina Miettinen (vas.) ja myyjä Heta Louhimo.

TEMpTY01_hyvtyo____V1__RGB

Työ Terveys Turvallisuus 3/2015:ssä julkaistu juttu on tuotettu yhteistyössä Työelämä 2020 -hankkeen kanssa. Hanke kannustaa työpaikkoja rakentamaan Suomen työelämästä Euroopan parasta. Hanketta koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö.

Lisää aiheesta:
www.tyoelama2020.fi

 

Sarjassa on julkaistu TTT-lehdessä myös jutut:

APR – ja hyvästit jäykkyydelle: Liikennevirasto (TTT 6/2015)

Parhaaseen tulokseen ilolla: Mainostoimisto Ilme (TTT 5/2015)

Kokemus kunniassa: Berner Oy (TTT 4/2015)

Yhteisöstä hiotuu heimo: Solita (TTT 2/2015)

Elämä on “pipelaiffii”: Pipelife Finland (TTT 1/2015)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje