Lyhyet

Ammatin ja työpaikan vaihtoon löytyy halukkuutta

| Teksti: Kirsi Väisänen

Lähes kolmannes suomalaisista harkitsee kouluttautumista uuteen ammattiin, naiset miehiä useammin.
Vaikka yleisin syy työpaikan vaihtamisen harkintaan on palkkaus, se on harvoin ainoa syy. Esimerkiksi työpaikan johtamiskulttuuri voi saada haaveilemaan muutoksesta.

Tärkeimpiä asioita uudessa työpaikassa ovat vastaajien mukaan hyvä ilmapiiri, työn ja vapaa-ajan tasapaino sekä mahdollisuus hyödyntää omaa osaamista monipuolisesti.

Uutta työpaikkaa valitessa eri ikäryhmillä korostuvat eri asiat. Nuoret arvostavat mahdollisuutta etenemiseen, ja vanhemmat ikäluokat korostavat hyvää johtamista ja työn merkityksellisyyttä.

Tuore selvitys kertoo myös, että 60 % työikäisistä suomalaisista olisi valmis vaihtamaan työpaikkaa, 39 % työikäisistä hakee tai harkitsee uutta työpaikkaa ja 20 % voisi harkita, jos sopiva tehtävä tulisi vastaan.

Työpaikkailmoitukset kiinnostavat, vaikka uusi työpaikka ei olisikaan kiikarissa. Yli puolet niistäkin, jotka eivät aktiivisesti hae uutta työtä, katselee työpaikkailmoituksia.

Työn katoaminen ei huoleta suomalaisia. He uskovat, että seuraavan viiden vuoden aikana oman työn määrä kasvaa, työtehtävien sisältö muuttuu ja työ muuttuu vaativammaksi. Työelämän tulevaisuus kiteytyy uuden oppimiseen ja omaksumiseen.

Tutkimuksen toteutti Oikotien toimeksiannosta Marketing Clinic.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje