Blogi

Ystävä vai kollega?

| Kuva: Raisa Kyllikki Ranta

Kuinka moni on törmännyt työpaikallaan siihen, että työntekijöiden väliset henkilökemiat jarruttavat järkevien päätösten tekemistä? Entäpä siihen, että kollegat käyvät valtataistelua käyttämällä sivullista työntekijää tai asiakasta välikappaleena? Kuinka moni projekti kärsii siitä, että siinä mukana olevilta työntekijöiltä puuttuu yhteinen tavoite?

Veikkaan, että moni nostaa kätensä ja tunnistaa jonkin edellä mainituista tilanteista. Ihmissuhteet, ammatillisen itsetunnon ongelmat, riittämätön esimiehen tuki ja työpaikan epävarmuus saavat ihmiset käyttäytymään tavalla, joka ei ole ammatillista tai ei tue työnantajan perustehtävää.

Millainen arvo henkilökemioille pitäisi hyvässä työyhteisössä antaa? Pitääkö työkavereiden olla ystäviä, jotta työssä voi viihtyä ja tehdä työnsä hyvin? Ensisijaisestihan työntekijät ovat organisaation tehtävien toteuttamista palvelevia ammattilaisia. Toisinaan se kuitenkin unohtuu ja kollegoista ja sosiaalisista suhteista tulee työyhteisön tärkeimpiä arvoja.

Olen kasvanut työelämään, jossa tiimityö on ollut arkipäivää. Muistan urani alkuvaiheilta, kuinka me-henkeä korostettiin ja tiimit järjestivät tilaisuuksia, joiden tarkoitus oli tutustuttaa ihmiset henkilökohtaisesti toisiinsa ja saada heidät viihtymään yhdessä. Sitä oli työhyvinvointi. Ammatillisella tasolla pysyttelevä kollega oli outolintu, ja työtovereista tuli kavereita.

Eräs vanha työpaikkani oli sellainen, jossa opin tuntemaan kollegat hyvin ja viihdyimme yhdessä. Sain sieltä ystäviä, joiden kanssa edelleen vietän vapaa-aikaani. Enkä ollut ainoa: moni muukin tuossa työpaikassa ystävystyi keskenään. Mutta oli siellä myös kaunoja ja vihanpitoa – minullakin. Tuon työpaikan ihmissuhteet olivat monelta osin syvempiä kuin pelkkiä ammatillisia suhteita.

Johtamisesta paljon kirjoittanut Pekka Järvinen on todennut, että hyvän työyhteisön tunnistaa siitä, että sen jäsenet toimivat hyvin työrooleistaan käsin. Ymmärrän tämän merkityksen nyt, kun tunnistan tilanteita, joissa työntekijä ei toimi organisaation edun kannalta parhaalla tavalla, vaan motiivi on henkilökohtainen.

Olen oikeastaan aika ylpeä tietoisuuteni heräämisestä. Muutos lähtee siitä, että tiedostaa, minkä pitää muuttua. Voin jatkossa ainakin omalla esimerkilläni vahvistaa ammatillisuuden toteutumista omassa työpaikassani. Mutta kyllä silti haluan työpaikan, jossa ihmiset ovat lähtökohtaisesti mukavia ja johon on kiva mennä myös siellä töissä olevien ihmisten takia.

 

Laura Pulkkinen opiskelee ammattikorkeakoulussa geronomiksi toimiakseen vanhustyössä asiantuntijatehtävissä. Aiemmalta ammatiltaan hän on juristi, joka paloi työssään loppuun. Laura Pulkkisen haastattelu julkaistiin TTT-lehdessä 5/2014.

 

 

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje