Lyhyet

Suojaamattomasta sirkkelistä sakot

| Teksti: Sanna Alajoki

Vantaan käräjäoikeus tuomitsi rakennusalan yrityksen toimitusjohtajan 30 päiväsakon eli 3 000 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiö tuomittiin 3 000 euron yhteisösakkoon. Tuomio liittyi työtapaturmaan, jossa kokenut työntekijä loukkaantui käyttäessään pöytäpyörösahaa. Työntekijän käsi osui sahan terään, kun hän oli ohentamassa sillä kylpyhuoneen kynnyspuuta.

Työntekijän käyttämä työtapa oli virheellinen, koska yhtiön ohjeistuksen mukaan kyseistä sirkkeliä olisi tullut käyttää vain levyjen työstämiseen. Lisäksi sirkkelistä puuttui jakoveitsi ja terän yläsuoja ei ollut riittävän alhaalla suojausasennossa. Yläsuojuksen tarkoitus on estää tahaton kosketus terään yläpuolelta. Jakoveitsi taas pitää sahausuran avoimena niin, ettei sahauksen aikana tapahdu ns. takapotkua, jonka seurauksena sahattava kappale saattaa sinkoutua hallitsemattomasti.

Sirkkeli oli tapahtumahetkellä noin 20 vuotta vanha. Yhtiö oli hankkinut sirkkelin käytettynä. Yhtiöllä ei ollut ohjetta kyseisen sirkkelin turvalliseen käyttöön. Toimitusjohtaja ei kertomansa mukaan tiennyt, että työturvallisuusmääräysten mukaan kaikissa sirkkeleissä on oltava jakoveitsi.

Käräjäoikeus totesi, että yhtiön tiedossa olisi pitänyt olla, ettei sirkkeli vastannut työturvallisuusmääräyksiä. Työnantajalla on velvollisuus olla perillä voimassa olevista työturvallisuusnormeista ja noudattaa niitä. Käräjäoikeuden mukaan tapauksessa korostuu riskien arvioinnin ja työturvallisuuteen liittyvän säännöllisen ohjauksen merkitys. Ohjausta on annettava myös vanhoille työntekijöille.

“Sirkkeli on vaarallinen työväline, ja sen pyörivään terään liittyviä vaaratekijöitä ei voida teknisesti täysin poistaa. Siksi on erittäin tärkeää, että työntekijät perehdytetään sen turvalliseen käyttöön. Työnantajan on myös varmistettava, että konetta käytetään ohjeiden mukaisesti siten, että myös kaikki turvalaitteet ovat asianmukaisesti paikoillaan”, muistuttaa työsuojelulakimies Anna Tiainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

(Lähteenä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje