Lyhyet

Sisäilmaongelmien vuoksi uhkasakko vihannesjalostajalle

| Teksti: Sanna Alajoki

Työsuojeluviranomainen määräsi sisäilmaongelmien vuoksi osan vihanneksia jalostavan tehtaan tuotantotiloista käyttökieltoon.

Työsuojelutarkastaja oli tehnyt juvalaiseen yhtiöön tarkastuksen vuonna 2011, koska yksi työpaikan työntekijä oli sairastunut tuotantotilojen sisäilman vuoksi. Tarkastuksessa ilmeni, että työnantaja oli ryhtynyt selvittämään ongelmaa ja tilannut Työterveyslaitokselta sisäilmatutkimuksen. Tutkimusraportissa todettiin, että työtilojen sisäilmassa on epäpuhtauksia, jotka vaativat tilojen korjaamista. Työnantajan edustajat olivat kertoneet tarkastajalle, että yhtiö korjaa tilat Työterveyslaitoksen suositusten mukaisesti.

Työsuojelutarkastaja teki joulukuussa 2015 työpaikalle uuden tarkastuksen, koska yhtiön toinenkin työntekijä oli sairastunut sisäilman vuoksi. Tarkastuksella ilmeni, että yhtiö ei ollutkaan tehnyt tuotantotiloihin kaikkia suositteltuja korjauksia. Lisäksi tarkastaja totesi, että työnantaja ei ollut seurannut työntekijöiden oirehtimista.

Työpaikan sisäilmaongelmien selvittäminen ja korjaaminen sekä työntekijöiden altistumisen estäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. Koska työnantaja ei ollut riittävästi huolehtinut velvollisuuksistaan, työsuojeluviranomainen määräsi tuotantotilat käyttökieltoon.

Yhtiön on lopetettava tilojen käyttö viimeistään 26. helmikuuta. Käyttökielto on voimassa, kunnes yhtiö on korjannut tilat niin, ettei niistä aiheudu vaaraa terveydelle. Työsuojeluviranomainen asetti kiellon noudattamiseksi 50 000 euron uhkasakon. Työsuojeluviranomainen voi määrätä uhkasakon yhtiön maksettavaksi, jos se ei noudata kieltoa.

(Lähteenä Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje