Sakot osa-aikaisen työntekijän syrjinnästä

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Kioskiyrittäjä irtisanoi lisätunteja pyytäneen työntekijän – ja sai sakot työsyrjinnästä.

Kioskin osa-aikainen työntekijä oli tiedustellut yrityksen edustajalta syytä uuden osa-aikaisen työntekijän palkkaamiseen sen sijaan, että hänelle olisi annettu tilaisuus lisätuntien tekemiseen. Tilanne kärjistyi tämän jälkeen niin, että työnantaja irtisanoi työntekijän työsopimuksen. Irtisanomisperusteeksi työnantaja ilmoitti taloudelliset ja tuotannolliset syyt.

Hyvinkään  käräjäoikeus katsoi, että työnantaja oli asettanut työntekijän epäedulliseen asemaan ilman painavaa ja hyväksyttävää syytä. Käräjäoikeuden mukaan uusien osa-aikaisten työntekijöiden palkkaaminen pian asianomistajan irtisanomisen jälkeen osaltaan osoitti, ettei työsopimuksen irtisanominen ollut tosiasiassa perustunut taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin. Tuli myös ilmi, että työnantaja ei ollut järjestänyt työntekijöille lakisääteistä työterveyshuoltoa.

”Työnantaja ei saa kohdella työntekijäänsä epäsuotuisammin sillä perusteella, että työntekijä on vaatinut lakisääteisiä oikeuksiaan”, muistuttaa työsuojelulakimies Mari Leinonen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Nurmijärvellä sijaitsevan kioskin edustaja sai 25 päiväsakkoa työsyrjinnästä ja työterveyspalvelujen laiminlyömisestä. Työsuhteen irtisanominen tapahtui syyskuussa 2015, ja oikeuden ratkaisu on kesäkuulta 2017.

(Lähteenä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *