Valvontakampanja osoitti: kesätyössä turvallisuuspuutteita

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Työpaikoilla ei tunneta riittävän hyvin alle 18-vuotiaisiin työntekijöihin liittyviä velvollisuuksia ja vastuita. Tämä tuli esiin Lounais-Suomen aluehallintoviraston valvontakampanjassa viime kesänä.

Työsuojelutarkastajat tekivät 80 tarkastusta, jotka kohdistuivat kuntien, kuntayhtymien ja seurakuntien kesätöihin.

– Tarkastuksilla tuli vastaan työpaikkoja, joissa kesätyön turvallisuuteen ja nuoria työntekijöitä koskevaan lainsäädäntöön ei ollut kiinnitetty huomiota, kertoo ylitarkastaja Jukka Polari.

Yli puolessa tapauksista oli puutteita työn vaaratekijöiden tunnistamisessa, perehdytyksessä ja henkilönsuojainten hankinnassa. Myös kemikaali- ja koneturvallisuudessa oli parannettavaa. Valvonnassa havaittiin myös, että kesätyötä ei käsitelty työterveyshuollon työpaikkaselvityksissä.

Aluehallintovirasto toteuttaa kesätyön turvallisuuden parantamiseen tähtäävän valvontakampanjan myös ensi kesänä.

(Lähteenä Lounais-Suomien aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *