historiaa_tallennetaan

Kerro muistosi: työsuojelun historiaa tallennetaan

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Jos sinulla on pitkä kokemus työsuojelutehtävistä, nyt on aika muistella! Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) ja Työsuojeluvalvojat ry. keräävät työsuojelun historiaa teksteinä ja kuvina.

Alan suuret uudistukset alkoivat 1970-luvulla. Viranomaistoiminta ryhdistyi, työsuojeluvaltuutetut, -päälliköt ja -toimikunnat pääsivät kehittämään työsuojelua työpaikoillaan ja koulutukseenkin satsattiin. Yhteistoiminnan muodot kirjattiin ensimmäistä kertaa lakiin. Hapuilua ja ylilyöntejäkin esiintyi. Kun  työelämä muuttui, työsuojelukin sai uusia sisältöjä. Tapaturmien ja ammattitautien torjunnan rinnalla alettiin puhua henkisestä ja fyysisestä kuormittumisesta, ergonomiasta, työn organisoinnista ja johtamisesta. Muutos vaikutti lainsäädäntöön, johon Suomen EU-jäsenyys toi aikanaan oman lisänsä.

Kirjoita esimerkiksi näistä aiheista ja kerro myös aika ja paikka:

  • Kerro työsuojelun vaiheista työpaikallasi. Miten toiminta käynnistyi ja millaisia asioita se koski? Millaisia vaiheita työsuojelun kehittämisessä oli?
  • Miten työnantajasi on huolehtinut työsuojelun järjestämisestä? Mitkä ovat olleet pahimpia terveys- tai turvallisuusriskejä työpaikallasi? Miten ongelmia on tunnistettu ja miten niihin on puututtu?
  • Toimitko työpaikkasi työsuojeluvaltuutettuna, työsuojelupäällikkönä tai työsuojelutoimikunnassa? Miten ja millaisin odotuksin toiminta käynnistyi? Saatiinko aikaan tuloksia?
  • Olitko mukana työsuojelukoulutuksessa tai -kursseilla? Toimitko kouluttajana? Olitko mukana jossain muussa ominaisuudessa?
  • Onko sinulla kokemuksia työsuojelutarkastuksista? Oliko tarkastajan tulo työpaikalle odotettu vai pelätty tapahtuma? Millaisia asioita tuli esille ja miten niitä käsiteltiin? Sattuiko väärinkäsityksiä tai kommelluksia? Miten niistä selvittiin?
  • Millaisia asenteita työnantajapuolella oli työsuojelun toimenpiteitä tai määräyksiä kohtaan? Entä työntekijöillä?
  • Millä tavalla työsuojelu on vaikuttanut työhösi? Oliko kyse työpaikan omista toimenpiteistä työympäristön parantamiseksi vai viranomaisten määräyksistä? Kerro jokin työsuojeluun liittyvä tapaus omalta työpaikaltasi.
  • Miten työsuojelutoiminta on mielestäsi muuttunut?

Kirjoita omalla tyylilläsi. Tekstien pituutta ei ole rajoitettu. Kirjoita vastaukseesi suostumuksesi siihen, että lähettämäsi aineisto arkistoidaan nimellä tai nimimerkillä SKS:n arkistoon.

Lähetä tekstit 30.4.2017 mennessä SKS:n verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta
tai postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Työsuojelu”,
tai sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen keruu@finlit.fi, merkitse aihekenttään tunnukseksi ”Työsuojelu”.

 

Myös työsuojeluaiheiset valokuvat kiinnostavat. Jos lähetätä kuvia SKS:n verkkolomakkeen kautta, annat samalla suostumuksesi kuvien arkistointiin SKS:n arkistoon sekä niiden tutkimiseen, julkaisemiseen ja esittämiseen arkiston voimassa olevia sääntöjä noudattaen. Jos haluat toimittaa kuvia muulla tavoin, ota yhteyttä: arkistokuvat@finlit.fi

SKS:n arkiston keruuohjeet.

Keräyksen järjestäjät arpovat kirjapalkintoja kaikkien osallistuneiden kesken.

Lisätietoja: SKS:n arkisto, puhelin 0201 131 240. Sähköposti: keruu@finlit.fi

Kuva: Thinkstockphotos

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *