Työhyvinvointi

7 x terveellinen vesi

Ihmisen pitää juoda päivässä 1–1,5 litraa nesteitä, jotta elimistö voi hyvin ja vireys säilyy. Vaikka kylmässä ei tuntisi janoa, vedenjuonnista kannattaa huolehtia. Ja kahvin kera on hyvä hörpätä lasi vettä.

| Teksti: Minna Kolistaja | Kuva: Thinkstockphotos

1 Elimistölle vettä

Elimistö tarvitsee vettä muun muassa kuljettamaan ravintoaineita ja happea soluihin. Sen avulla ravintoaineet myös imeytyvät soluihin ja kudoksiin.
Vettä tarvitaan ruoansulatukseen ja elimistön lämpötilan säätelyyn. Vesi ylläpitää elimistön eri aineiden välistä tasapainoa ja happamuusastetta. Se säätelee esimerkiksi veren suolapitoisuutta.Veden välityksellä munuaiset poistavat kuona-aineet virtsan mukana.
Aikuisen miehen painosta noin 60 prosenttia ja aikuisen naisen painosta noin 55 prosenttia on vettä. Lihaksikkaassa vettä on enemmän kuin ylipainoisessa.

2 Aterioiden yhteydessä

Ihmisen elimistö tarvitsee 2,5 litraa nestettä vuorokaudessa. Noin litra nestettä tulee ruoan mukana, loppu 1–1,5 litraa pitää juoda. Vesipullojen kantaminen kaikkialle ei ole tarpeen. – Riittää, kun pitää huolen oikeasta ruokarytmistä, sanoo erikoistutkija Heli Kuusipalo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.
Kun juo lasillisen nestettä päivän jokaisella 4–5 aterialla, ei välttämättä tarvitse juoda enää niiden välillä.
Kuusipalo toteaa, että tarvittavan nestemäärän voi toki juoda muutoinkin kuin vetenä. Terveelliseen ravitsemukseen kuuluu päivittäin vähintään 3 lasillista maitotuotteita. Kuusipalon mielestä nesteensaannista ei kannata tehdä ongelmaa. Perusterveellä ihmisellä janontunne kertoo, että nyt pitää juoda. Vessakäynnillä voi itse arvioida tilannetta: tumma ja väkevän hajuinen virtsa kielii, että elimistössä on liian vähän nestettä.

3 Vesi on hellä hampaille

Paras janojuoma on tavallinen vesi. Se ei kerrytä turhia kiloja eikä reikiinnytä hampaita.
Jos janoon haluaa juoda muuta kuin hanavettä, Kuusipalo kehottaa ottamaan selvää, mitä tuoteselosteissa listatut E-koodit sisältävät.
Erityisen haitallisia hampaille ovat juomat, joissa on sokerin lisäksi happoja joko luonnostaan tai lisättyinä. Usein nautittuina erityisesti omenahappo (E296), askorbiinihappo (E300), sitruunahappo (E330) ja fosforihappo (E338) liuottavat hammaskiillettä.
– Perinteistä maustamatonta vissyä voi hyvin juoda, koska kuplat ilman hedelmähappoja eivät ole suun terveydelle vaaraksi.

4 Vesi pitää vireänä

Jo pieni, noin 2 prosentin painonlaskua vastaava nestehukka heikentää työkykyä ja jaksamista. Liian vähän juovan yleinen vireys laskee. Suorituskyky ja keskittymiskyky heikkenevät, samoin reaktionopeus.
Työpäivän mittaan tauoilla voi juoda vettä ja syödä hedelmiä: vesimelonista 97 prosenttia ja ananaksesta 87 prosenttia on vettä. Iltapäivän päänsärky voi johtua liian vähäisestä nesteiden nauttimisesta.

5 Kahvikuppi + vesilasi

Kuusipalo kannustaa ottamaan mallia keskieurooppalaisesta kahvilakulttuurista, jossa kahvikupin kanssa pöytään on tapana tuoda lasi vettä. – Kahvin sisältämä kofeiini on diureetti, joka edistää virtsan poistumista elimistöstä.

6 Jalkeille juomaan

Istumatyötä tekevä jumahtaa helposti pitkäksi aikaa työpisteen ääreen. Päivän aikana tulee liikkuneeksi, kun on käveltävä juomaan.

7 Kylmä, kuuma ja rasitus

Vettä poistuu elimistöstä hikenä, uloshengityksessä, virtsan ja ulosteen mukana sekä iholta haihtumalla.
Kylmä heikentää janontunnetta jopa 40 prosentilla. Siksi kylmässä työskentelevän pitää juoda säännöllisesti, vaikka ei tuntisi itseään janoiseksi. Fyysisesti rasittavaa työtä kylmässä tekevälle suositeltava vähimmäismäärä on 2 litraa nestettä päivässä.
Kuumassa työskentelevän elimistö tarvitsee vettä jäähdyttämiseen. Tukala olo, kouristukset ja huimaus ovat merkkejä vedenpuutteesta. Elimistön kuivuminen lisää lämpöhalvauksen vaaraa.

Ei kuitenkaan liikaa!

Liiallinen juominen laimentaa kehon omia nesteitä. Useita litroja hyvin lyhyessä ajassa juova voi altistua vesimyrkytykselle, jossa veren natriumpitoisuus laskee normaalia alhaisemmaksi ja vettä siirtyy soluihin ja kudoksiin, kuten aivoihin. Lievä vesimyrkytys voi aiheuttaa lihaskramppeja, pahoinvointia, päänsärkyä, ruokahaluttomuutta ja väsymystä. Vaikean vesimyrkytyksen oireita ovat sekavuus, epäselvä puhe, kouristuskohtaukset, sydämen rytmihäiriöt sekä voimattomuus.
– Asfalttitöissä kesähelteellä tarvitsee puoli ämpäriä vettä. Vaara saada vesimyrkytys on lähinnä heillä, jotka kuvittelevat, että yletön vedenjuonti puhdistaa elimistön. Harhaluulo on yleinen etenkin laihduttavilla naisilla, Heli Kuusipalo sanoo.

 

Artikkeli on julkaistu alun perin Työ Terveys Turvallisuus -lehden numerossa 2/2015.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje